Keskiviikko 27.03.2019
Olemme kaarrelleet jo tunnin kotkana Kathmandun yllä. Pohjoisessa himalaja, lumihuippuiset vuoret, joiden joukosta yritän tunnistaa korkeinta, Mt Everestin huippua. Kathmandua ympäröivät kylät, ruskeat mutaiset joet ja kiemurtelevat vuoristotiet vilisevät alla. Maisemat ovat upeat, silti malttamattomana odotan, miksei kone jo laskeudu. Kapteenilla ei ole aikomustakaan valaista tilannetta ja niimpä arvailen mielessäni, onko edellinen kone törmännyt vuoren seinään, mutta näkyvyys on todella hyvä, toki tuulee ja turbulenssia on, mutta luultavasti pienellä kentällä vain on ruuhkaa, kahden koneen matkustajat eivät mahdu tuloselvitysaulaan yhtäaikaa. Vihdoin maassa, kentän muodollisuudet ovat tutut, harpon ensimmäisten joukossa maksamaan kahden viikon turistiviisumini. ”Ah olet Suomesta, siellä asuu maailman onnellisin kanssa” toteaa virkailija avattuaan passini. Tällaiset uutiset leviävät Nepaliinkin. Ainakin meillä olisi puitteet olla onnellisia. Seuraavalla luukulla keskustelukieli vaihtuu jo Nepaliksi, kun virkailija huomaa, että tämä on viides vierailuni Nepalissa. ”Mutta miksi vain kahden viikon viisumi ?” Kerron, että yritän saada työviisumin ja työvoimatoimiston haastattelu on jo huomenna. ”Varmasti saat”, lupaa virkailija ja toivottaa mukavaa aikaa Nepalissa. Molemmat matkalaukkuni tulevat hihnalla ensimmäisten joukossa, mahtavaa, lahjoituksena saamani hyaluronaatit (Arthrum) tulivat myös perille, samoinkuin muut murtumaleikkaus implantit, Strykerin lahjoittama hofman-fiksaattori ja mölnlycken lahjoittamat haavasidokset tekonivelleikkauksiin. Parkkipaikalla odottaa UMN:n (United mission to Nepal) valkoinen hieman kolhiintunut jeeppi. Yli 20 tunnin matkustamisen jälkeen on mukava päästä tuttuun guesthouseen pitkälleen.
Tyttöjen talon kattotasanteella, Nirajan kummipoikani punaisessa paidassa. Talo pihan puolelta
Perjantai 30.03.2019
Kielitunti innostavan Madhu-gurun kanssa takana, kielioppi ja sanat alkavat pikkuhiljaa palautua mutta numerot ovat pahasti unohtuneet, pitää kerrata. Eilen oli tuo haastavin rasti työviisumi-leiman saamisen reitillä, haastattelu työvoimatoimistossa. Toimiston päällikkö oli vaihtunut, joten vastaanotto oli aavistuksen ystävällisempi. Lisäksi tällä kertaa panostin enemmän pukeutumiseen, koska sillä on vaikutusta, tumma puku ja arctic orthopedic clubi-takki herätti luottamusta. Haastattelun jälkeen suuntasimme Nirmalin kanssa (Sahara-lastenkodin isä) ostamaan valtavan määrän kanaa ja lastenkodin lapset saivat juhla-aterian. Mukaan haimme Veronican, venetzuelasta kotoisin olevan nykyään ruotsalaisen jalkaortopedin, joka suuntaa Okhaldhungaan kuukaudeksi. Uusi tyttöjen talo on hieno ja rakennustyön jälki näyttää huolelliselta, ikkunoiden asennus oli menossa parhaillaan. Vanhimmat lapsista uskalsivat kertoa unelmistaan, näyttelijä-elokuvatuottajan, muusikon, hotellityöntekijän ja sairaanhoitan urahaaveista. Oma kummipoikani opiskelee sosiaalialaa ja yllätti minut täysin kun halusi keskustella terveyssiteistä, monenlaista terveysinfoa käyvät kylissä pitämässä ja siksi hän oli aiheeseen perehtynyt, jopa niin tarkasti, että kertoi paino rajoista, jolloin terveysside pitää vaihtaa :) . Varsin aiheellista koulutusta, iso osa käyttää monikäyttöisiä kangasvaippoja. Hän oli myös perehtynyt terveyssiteiden kierrätysmahdollisuuteen. Mutta tällaisia tämä uusi sukupolvi pohtii, kun vanhempi on vielä valmis ajamaan menstruoivat tytöt ja naiset yksin vajoihin, etteivät saastuta muuta perhettä. No Nirajan on varmasti hieman aikaansa edellä, hänen tyttöystävänsä oli kuulemma ollut ihan punainen kun Nirajan oli opettanut häntä ostamaan kaupasta terveyssiteitä ja luopumaan kankaisista, olipa jopa käynyt ostamassa terveyssiteitä tyttöystävälleen, kun tämä ei rohjennut.
Sahara-perhe on iso lämmin yhteisö, jossa isommat huolehtivat myös pienemmistä. Harvoin kaikki 18 lasta ovat yhtäaikaa paikalla, yleensä aina joku on käymässä sukulaisten luona, vaikka vanhempia ei olisikaan, niin muuhun sukuun rohkaisevat pitämään yhteyttä. Läksyjä tehdään yhdessä suuren pöydän ympärillä ja isommat jaksavat ohjata samalla nuorempia.
Lauantai 30.03.2019
Viikon ainoa varsinainen vapaapäivä, aamu on sateinen mutta pikkuhiljaa taivas kirkastuu, ei kuitenkaan niin paljoa, että vuoret näkyisivät selväpiirteisinä, vaan enemmänkin utuisina. Lähden lounaalle kuurojen pitämään kahvilaan Bakery cafe seen. Kadulla on katse pidettävä aika lailla maassa, ennen kaikkea siksi, että jalkakäytävä on epätasainen ja täynnä kuoppia tai koholla olevia laattoja. Lisäksi näin vapaapäivänä on kerjäläisiä enemmän katukuvassa, varon tallomasta heitä, vanhuksia, lähinnä naisia ja ihmisiä, joilla on fyysinen vamma ja liikkuminen hankalaa.
Syödessäni, ikkunan taakse kadulle istunut nuori äiti, pienen poikansa kanssa elehtivät, että hekin haluaisivat syödä. Hyvin selvänä on mielessäni ohjeet, jotka ensimmäistä kertaa Nepaliin tullessani sain järjestöltäni: kerjäläisille ei tule antaa rahaa ja ei varsinkaan lapsille, joita rohkaistaan näin katuelämään ja jäämään pois koulusta. Valtion koulu on kuitenkin ilmainen. Kukaan paikallisista ei kuitenkaan tunnut tietävän onko kerjäläisten taustalla minkä verran järjestäytynyttä rikollisuutta. Thapathalin turistialueella on laajasti tunnettu ja useiden matkaoppaiden varoittelema huijaus. Sekä naiset, että miehet kertovat surkeaa tarinaa kotona olevista pienistä, jotka tarvitsevat juuri maitojauhetta, ja saavat turistin heltymään sellaisen ostamaan. Pakkaukset maksavat noin reilut 500 rupiaa , alle 5€, joka on paljon täällä. Avaamattomat pakkaukset saadaan jotain kautta takaisin myyntiin ja raha pääasiassa huumeisiin. Nämä kaksi kahvilan ikkunan takana ovat kyllä sen näköisiä, että heillä on oikeasti nälkä, ostan pitsan heille, sillä tuskin tuetaan mahdollisia rikollisjärjestöjä. Entä sitten vanhukset, jos heillä ei ole perhettä tukemassa, maanjäristyksen myötä sukulaisia menetettiin, niin kerjääminen voi olla se ainoa konsti hankkia rahaa ruokaan, eli se ainoa eläke. Jopa kovan näköiset teinit antavat hyvin automaattisesti muutaman rupian kerjäläisille, olisiko paikallinen tapa maksaa veroja. Onko kerjäävien vanhuksien takana järjestäytynyttä rikollisuutta, sitä on vaikea sanoa, jotenkin epätodennäköiseltä tuntuu mutta lähettävän järjestön ohjeilla toimitaan, ei anneta rahaa. Hedelmät ovat täälläkin hieman arvokkaampia kuin muu ruoka, ostan niitä repun täyteen ja kerjäläismummo nostaa nauravan katseen minuun saatuaan rupioiden joukkoon tertun banaaneja.
Tiistai 26.03.2019
Jotta voisin olla torstaina Pokharassa katsomassa potilaita, jotka sinne on kutsuttu tapaamaan minua, pitäisi tänään saada työviisumileima. Keskiviikkona sitten on tarkoitus matkustaa Pokharaan bussilla yhdessä ystäväni ja kollegani Bhimin ja hänen tyttärensä Sarinan kanssa.
UMN työntekijä, Nirmal (Sahara-kodin isä), joka on auttanut tämän byrokratian kanssa totesi jo ma:na, että voit jo perua bussilipun keskiviikolta. Mutta pieni mahdollisuus oli olemassa jos kaikki menisi putkeen voisi lupa vielä onnistua yhdessä päivässä, tietysti nepali-virastoissa harvoin mikään menee putkeen, vaan yleensä tulee vain lisää mutkia. Viisumia varten pääsin jo sunnuntaina, kuin keittiön ovesta, NMC (nepal medical council) haastatteluun etuajassa Bhimin suhteilla, samassa haastattelussa oli Veronica ja kaksi minulle tuttua Tansenissa säännöllisesti käyvää australialaista lääkäriä. Otimme aikaa kauanko haastattelut kestivät, tunnetusti ne olivat nopeita, mutta minua pidettiin peräti kolme minuuttia, olivat positiivisesti kiinnostuneita mitä Tansenissa tehdään. Mutta nyt tiistaina piti meidän palata ykkösrastille eli työvoimatoimistoon, josta allekirjoituksen saaminen on ollut tiukassa jo aikaisemminkin. Pihalla jo ihmeteltiin, että miksi tulen, tänään ei ole ulkomaalaisten haastatteluja, mutta suunnitelman nimi oli väsytys taktiikka. Istuuduimme odottamaan kunnes heltyvät antamaan allekirjoituksen. Jo puolen tunnin kuluttua kutsuttiin ”päällikön” huoneeseen ja minulle tarjottiin jopa teetä, saimme allekirjoituksen. Kulkupeliksi valitsin mopon sillä Kathmandun liikenteestä ei suunnitellussa aikataulussa mitenkään selvitä autolla. Ministry of Health on seuraava rasti, mutta siellä kaikki ovat lounastauolla, kello lähestyy jo puoli kahta. Imigration office, eli viimeinen rastimme, ei ota asiakkaita enää klo kahden jälkeen. Soitin Oulussa asuneelle nepali-ystävälleni Shivalle, hänen kanssaan oli tarkoitus tavata illalla muutenkin. Nirmal jäi odottamaan Ministry of health väkeä lounastauolta ja me pyöräilimme Imigration officeen ja 13:57 saimme jonotusnumeron. Kaikki juokseminen palkittiin kuitenkin työviisumilla, joka maksoi 150 dollaria, aikaisempina vuosina se on ollut ilmainen, asiat muuttuvat. Hyvillä mielin suuntasimme nautiskelemaan hyvää nepali-ruokaa ravintolaan, Jawalakheliin. Ruokailun lomassa mietittiin kriteereitä, millä tytöt Sahara-kodin uuteen siipeen valittaisiin. Shiva jakoi arvokasta tietoa, jota oli oppinut toimiessaan Maya-Nepal lastenkodissa.
Torstai 04.04.2019 Fullness of life for all at Green pastures hospital, Pokhara
Green pastures sairaala ilmoitautuminen Uudistettu leikkaussali selkäleikkauksille
Kyytini, Dr Subin ja skootteri saapuvat 8:15. Pokharan ilma on puhdasta verrattuna Kathmanduun, mopoillessa ei tarvitse maskia, kadut ovat paremmassa kunnossa ja pölyä ei ole kaikkialla. Kierrämme Phevathal-järven, sivuutamme lentokentän ja ylitämme sillan, syvällä virtaavaa jokea ei erota koska kasvillisuus molemmilla rannoilla on niin rehevää. Kuitenkin tuo syvällä virtaava joki on vihreä tie villieläimille kulkea kaupungin läpi. Maa Pokharan alla on hyvin reikäistä ja sisältää tunneleita on arvailuja siitä, että jonain päivänä koko Pokhara romahtaa.
Green pastures-sairaala on laaja kaunis vihreä alue, jossa päällystetyt polut johtavat rakennukselta toiselle selkävamma-kuntoutujat voivat liikkua esteettömästi. Potilaat jonottavat vuoronumerolipukkeita sairaalaan saapuessamme. Green pastures on tunnettu 60-vuotta pitkästä urastaan leprapotilaiden parissa. Edelleen arvioidaan, että lepraan sairastuu 1/1000 sta, tosin sairastumiseen liittyy edelleen stigma ja pelko perheestä eristetyksi joutumisesta, joten hoitoon ei mielellään hakeuduta. Sairaalassa on 20 paikkaa leprapotilaille.
Lepralääkityksen pituutta on pikkuhiljaa pidennetty nyt lienee suositus noin 9kk paikkeilla.
Fysioterapiahalli Proteesipaja
Tällä hetkellä Pokhara on erityisesti kuuluisa selkäydinvamma yksiköstään ja selkäpotilaille tarjoamastaan operatiivisesta hoidostaan. Ortopedi ja sairaalanjohtaja Dr. Dipak Maharjanin leikkauslista on kasvanut muutamasta leikkauksesta viikossa siihen, että leikkauspotilaita riittää jokaiselle työpäivälle. Sairaalassa tehdään 6 päiväistä viikkoa. Sairaala palvelee vuosittain 11 000 potilasta. Selkäydinvamman saanut potilas saa todella kokonaisvaltaista kuntoutusta, tähdäten mahdollisimman itsenäiseen elämään. Isossa valoisassa fysioterapia-hallissa aloitetaan kuntoutus, joka jatkuu useita kuukausia. Kuntoutuksessa on vahvasti mukana myös psyko-sosiaalinen puoli, myös seksuaalineuvontaa annetaan. Viimeinen vaihe ennen kotiutusta, on itsenäinen asuminen alueella esteettömässä talossa, harjoitellen kotona pärjäämistä. Myös kotiin tullaan auttamaan muutostöissä niin, että esteetön liikkuminen onnistuu. SKLS:n jäseninä voimme olla ylpeitä selkäydinvamma-kuntoutujille lahjoittamastamme rakennuksesta, jonka seinässä komeilee kyltti tästä lahjoituksesta muistuttamassa.
Selkäydinvamma yksikkö
Myös muita kuntoutujia riittää. Raajoja tai niiden osia menettäneille rakennetaan korvaavia proteeseja. Koko alaraajan korvaava proteesi rakennetaan kolmessa päivässä, mutta uuden raajan käyttöharjoittelu viekin sitten jo pidempään. Myös Green pastures sairaala voi hoitaa varattomia ilmaiseksi. Toki varattomienkin pitää antaa jotain vastineeksi ja yleensä se tarkoittaa sairaalan farmin eläinten hoitamista, usein se on kuitenkin myös samalla koulutusta ja siellä opitaan ideoita, joita voi sitten toteuttaa myös kotona. ”Tämä vaihtoehto työllä sairaalalaskun korvaamisesta erottelee myös todella varattomat niistä, jotka eivät vain haluaisi maksaa, heidän kohdallaan yleensä rahat löytyvät nopeasti kun ehdotetaan farmi-työskentelyä”, toteaa Dr. Dipak Maharjan. Alue on muuttunut paljon edukseen muutamassa vuodessa. Hieno hallintorakennus on noussut, sieltä löytyy myös laboratorio. Leikkaussaleja uudistettu ja edelleen rakennustyöt jatkuvat. Alueelle kohoaa auditoria, joka toimii hiljentymispaikkana tai vaikkapa kongressikeskuksena. Alueella on palliatiivisen hoidon yksikkö. Puhumattakaan hienosta uudesta korvasairaalasta leikkaussaleineen.
Käymme läpi Dr Subinin kutsumat potilaat, pahoja pitkälle edenneitä nivelrikko-polvia, jotka olisivat vaatineet leikkauksen jo 6-8 vuotta sitten. Proteesimallit, jotka Nepalissa ovat käytettävissä leikkaukseen ovat ainoastaan perusmalleja, haastaviin tilanteisiin vaadittavia tukevampia malleja ei löydy. Vastaanotolla käy 50-60 vuotiaita naisia, osalla jo niin hankala tilanne, että ovat ajautuneet pyörätuoliin. Vastaan otolle toiveikkaana tulee myös alle 60-vuotias hindupappi, jonka polvessa on enää muutama aste liikettä ja kaiken lisäksi polvi on jäykistynyt koukku asentoon, hänelle en voi tarjota muuta kuin polven jäykistysleikkausta. Vain muutama on tullut niin ajoissa niin, että voin tarjota leikkaushoitoa Tansenin sairaalassa.
Lauantai 6.4. 2019 Rainy journey from Pokhara to Tansen
Pokharasta trekkaus suunnitelmat piti hylätä, suunnitelmana oli muutaman päivän reissu ylös Poon hillille, mutta koko viikoksi on luvattu sadetta, sää on epätyypillinen huhtikuulle. Tansenin jeeppi löysi lopulta hotellini, vaikka opastukseni nepaliksi ei ollut paras mahdollinen. Poimimme ystäväni Bhimin kyytiin ja Sarina-tytär jäi serkkunsa kanssa toipumaan synttäreistä, joita vietimme edellisenä iltana. Alkumatkasta sumu on todella sakea, ja pilvet riippuvat matalalla. Lumihuippuiset vuoret jäävät nyt näkemättä. Tiellä on hiljaista, matkalla pysähdymme nauttimaan aluparothasta (hyvin maustetusta perunaleivästä). Tansenissa olemme jo iltapäivällä, juuri pääsen turvaan kahden vuoden takaa tuttuun kotiini, kun maassa ja katolla alkaa pomppia pingispallon kokoisia rakeita. Keli ei ole paras mahdollinen shoppailulle, mutta onneksi sain illalliskutsun Dr. Tulin kotiin. Tapasin vihdoin 1-vuotta täyttäneen Asha-tyttären. Pikkuhiljaa koko ortopedi-tiimi on kasassa, vahvistettuna uudella Psykiatrilla, gastrokirurgilla ja muutamalla sairaalalääkärillä ja naapurilla. Tuttuun tapaan edelleen valot pätkivät. Ennen puoltayötä olin valmis makuupussiini, keli on siis kostean kylmä ja makuupussi kannatti pakata matkaan. Tulin luota lähtiessäni Bhim ystävällisesti muistuttaa että ”muista tömistellä kävellessäsi, sateella käärmeet tulevat esiin”. Tämän muistan kyllä automaattisesti täällä pimeällä liikkuessani.
First week in Tansen 07. - 13. 04. 2019
Bhim oli tietenkin oikeassa, aamulla nämä kaverukset olivat kotini vieressä lämmittelemässä. Näyttävät kovasti rottakäärmeiltä, ovat tarpeellisia, pitävät rottakannan kurissa.
Sairaala-alue on nyt parhaimmillaan, kun on ollut poikkeuksellisen sateista ja viileää, kukat kukkivat ja on vihreää. Sunnuntaina sade kuitenkin taukosi ja pääsin shoppailemaan. Maitokaupassa ystävällisesti tiedustellaan, joko olen syönyt. Nepalissa ensimmäinen riisi-linssikastike annos syödään noin kymmenen maissa ja yleensä vasta sen jälkeen lapset lähtevät kouluun.
…toisen ison ryhmän muodostavat selkäkipuiset, raskasta maanviljelystyötä tekevät. Valtaosa ongelmista on pieniä kuten tämän 4-vuotiaan tytön 6. sormi molemmissa käsissä. Tämä tyttö pääsi niistä eroon. Lisäksi ruokailuohjeiden antaminen on tärkeää potilaille. Potilas on hoidettu kunnolla vasta kun lääkäri on kertonut mitä voi syödä. Kovin tyytyväisiä ei olla siihen kun sanotaan että kaikkea muuta paitsi viinaa ja tupakkaa (tupakoimisesta käytetään myös syödä verbiä). Niimpä vähemmällä pääsee kun sanoo että munia, lihaa, itse muistutan kalan syömisestä, todennäköisesti D-vitamiini tasot on matalat. Nivelkipujen aiheuttajaksi mielletään jugurtti, eli potilas voi kertoa, että polvi särky alkoi jugurtin syömisen jälkeen.
Potilasmäärät poliklinikalla eivät ole vähentyneet. Aamulla ortopedin vastaanotolle aikaa odottaa 45-60 potilasta. Mutta toiminta on tehokasta, eikä sähköinensairaskertomus ole hidastamassa toimintaa. Toki paperit, ja rtg kuvat, jotka ovat potilaan omassa säilytyksessä välillä häviävät, ainakin osa. Lisäksi käsialasta on välillä vaikea saada selvää. Silloin kun leikkaussalista ehditään tullaan kaveriksi, kuten kuvassa Dr. Tul ja Dr. Dawa pöydän molemmin puolin pitävät omaa vastaanottoaan. Potilaista valtaosa on lapsia, jotka käyvät yläraajan murtuman vuoksi kontrollissa ja
Tällä viikolla saimme myös hyviä uutisia, paikallinen Stryker-firma pystyy toimittamaan meille polviproteesi-mallin, jota tarvitsemme kahdelle potilaallemme, joilla on todella huonot polvet. Toinen on odottanut tätä proteesia jo kolme vuotta, viime vuonna proteesi jäi kiinni Kathmandun lentokentän tulliin. Toinen potilas tulee Pokharasta.
Perjantain leikkauslistalla oli vain yläraajamurtumia ja jo kolmelta potilaat oli leikattu. Viikon päätteeksi olikin mukava viettää Chloen 9v synttäreitä. Chloe on sairaalassa vapaaehtoisina toimivien fysiatrin ja toimintaterapeutin tytär. Myös Israelilaisten tanssit aloitettiin tällä viikolla, lapsia oli noin 10 aikuisia 4 ja hauskaa oli.
Pääsiäis-Sunnuntai 21.04.2019
Auringonnousun aikaan klo. 6 alkaa Pääsiäismessu. Tansen heräilee uuteen päivään, naiset risuluudillaan puhdistavat talojensa edustoja. Osa nautiskelee maitoteestään ulkona istuskellen. Osa kauppakojuista on jo auki. Muutamia muitakin on vielä kirkkoon matkalla, kukot kiekuvat ja pikkuvuohet määkivät ja hyppelevät rinteessä tienvarrella. Matkalla kohtaan didini (kotiapulaiseni) ja hänen miehensä. Mies kertoo huomenna tulevansa sairaalaan näyttämään polveaan minulle. Ylistyslaulut ovat jo menossa kun astun kirkkoon, kengät jätän telineeseen ulkopuolelle. ” Mukti cha hamro prabhuma, jo sinhan sanma birajman chan” Salvation belongs to our God, Who sits upon the throne. Ylistys- ja rukousosio kestävät noin tunnin, senjälkeen on saarna, tänään seuraaminen oli helppoa, pääsiäisen tapahtumat käytiin päiväpäivältä läpi. Senjälkeen pihalla yhdessä nautimme aamupalan, kananmunaa, paikallisen donitsin, joka ei ole kovin makea ja teetä. Paluumatkan kuljen käsikkäin pastori Bishnun pikkutyttöjen kanssa. Ehdin hyvin vielä klo. 8 kierrolle katsomaan tekonivelpotilaani. Viimeviikolla leikkasimme 50v miehen joka oli 14kk ajan sinnitellyt lonkkamurtuman kanssa, murtuma oli leikattu mutta fiksaatio oli pettänyt ja reisiluunpää oli mennyt kuolioon, hän oli halunnut odottaa tuloani, ja toki vastaava tekonivelleikkaus Kathmandussa olisi ollut todella kallis. Lisäksi vuoden takainen potilaani sai nyt toisen polvensa kuntoon, kuten myös kaukaa itä-Nepalista tullut pastorin äiti, hänenkin toisen polvensa leikkasin vuosi sitten. Kaikki potilaat jaksoivat hyvin, haavat olivat siistejä. Jumppari tulee käymään vasta huomenna, joten ohjasin jo kävelyä bambukepeillä ja jumppaliikkeitä ja hyvinhän ne sujuivat. Huomiseksi onkin sitten paljon murtumapotilaita jonossa kun loppuviikosta sali-aikaa veivät tekonivelpotilaat.
Lauantai 27.04.2019
Huhtikuun loppua lähestyttäessä alkaa sää olla vihdoin ajankohtaan sopivan lämpöistä. Keskipäivällä jo 35 astettakin. Ortopedian leikkaussalimme on miellyttävin paikka tässä helteessä, AC on säädetty pitämään salin 17 asteisena, mutta näin lämpimällä siitä jäädään kauaksi, mutta alle 30 asteen päästään joka tapauksessa. Kovia ukonilmoja on ollut mutta enimmäkseen yöllä. Eläimistöä on jälleen runsaammin liikkeellä ja käärmeenpurema potilaita riittää, suurin osa tuo käärmeen mukanaan, jotta lajin tunnistus onnistuu, onneksi useimmat tuovat käärmeen tapettuna. Kovien ukkosten myötä myös salamanisku potilaita tulee hoidettavaksi. Nepalissa kuolee vuosittain noin 200-300 ihmistä salaman iskuun.
Sana on mennyt eteenpäin, että sairaalassa on ”nivelrikko camp” ja potilaita tulee näyttäytymään, aivan loppuun käytettyjä niveliä, joissa ei liikettä ole enää jäljellä, joille ei voida luvata kuin jäykistys ja kipeitä kuluneita niveliä joihin tekonivelleikkausta voidaan vielä suunnitella, ja sitten niitä, jotka tulevat varalta, kun tällainen tilaisuus on, sairaalan henkilökunta tuo vanhempiaan tarkastukseen varuulta. Myös lahjoituksena saaduille nivelrikkolääkkeille (Arthrum, vas, kuva) on ollut kysyntää ja niitä on pistetty polviin, joissa luupinnat eivät ole vielä ihan vastakkain, lisäksi läpivalon avulla myös nuorempien potilaiden lonkkiin, jos näin vielä päästäisiin eteenpäin jokunen vuosi.
Uuden nivelen on nyt saanut 5 potilasta, he kaikki ovat hyvin toipumassa ja infektioita ei ole vielä näkynyt. Pääsiäisen jälkeen, eli poikkeuksellisesti sairaalan poli oli kiinni pääsiäissunnuntaina, joka tietysti oli paikallisille outoa, oli potilaita valtava jono sairaalan edessä jonottamassa lippua, jolla pääsee pkl vastaanotolle. Meillä ortopedialla oli 82 potilasta, olin ylpeä kun selvisin nepaliksi 22 potilaasta yksin, tosin kollegalleni ja häntä avustavalle ”tk-lääkärille” jäi vielä 60 potilasta (kuva oikealla).
Huomen aamulla klo. 6 lähdemme ( Dr. Tul, Dr Rakesh, täällä vierailulla oleva lääketieteen opiskelija Monica ja minä) noin 6 päivän trekkaukselle kohteena Annapurna ABC. Rinkka ei tullut mukaan, joten pienemmällä repulla on pärjättävä. Nyt on jo senverran trekkauskokemusta, että mitään ylimääräistä ei tule pakattua mukaan. Ylhäällä hotelleissa lämpötila yöllä on alle 0 astetta, joten lämmin makuupussi ja takki ovat tärkeitä. Läppäri ei lähde mukaan, joten trekkauskuvat tulevat sitten reissun jälkeen.
Sunnuntai- Maanantai 28.-29.4.2019
Reippaina sunnuntai-aamuna klo. 6:00 seisomme sairaalan portilla autoon pakattavaksi. Matkapahoinvointilääke on otettu, se on aivan ehdoton, tie Tansenista Pokharaan on yhtä kääntyilyä 100m välein. Edellisenä iltana on reppuun pakattu kaikki oleellinen, lämmintä vaatetta, aurinkorasvaa, wc-paperirulla. Hotellit matkalla ylös eivät tarjoa sellaisia hienouksia, eivät itseasiassa wc-pönttöäkään :). Vesipullot, jauhetta josta saa helposti mehua, pelikortit, varavirtalähteenkin jätin matkasta, sillä jokainen ylimääräinen gramma alkaa tuntua, kun on hetken kävellyt. Vedenpuhdistustabletit löytyvät myös samoin kuin särkylääkkeet ja antibiootit.
Pokharassa hoidetaan ensin lupa-asiat kuntoon eli TIMS (trekkers´ information management system) ja ACAP (Annapurna corservation area project)- kortit, yhteensä luvat ovat alle 50€. Seuraavaksi trekkaus-varustekauppaan, osa vuokraa makuupussin. Itselleni ostan repulle sateen suojan, kun vettä tulee täällä sitä tulee kaatamalla ja lisäksi trekkaukseen soveltuvan pitkän sadetakin-viitan.
Auto vaihtuu Pokharassa jeepiksi koska tie trekkauksen aloituspaikalle on melkoista peltoa. Jopa jeeppi juuttuu hetkeksi mutaisen ojan pohjalle, mutta irtoaa onneksi heijaamalla. Ylitämme pieniä jokia ja tie on monta tuntia yhtä möykkelikköä ja kuopat heittävät meidät 50cm korkeuteen istuimistamme toistamiseen. Vihdoin tämä ravistelu loppuu ja saavumme Ghandrukiin, joka on vasta 2000m korkeudessa. Sieltä löytyy ystävällinen hotellin omistaja. Me naiset saamme oman huoneen, jossa on jopa pieni wc. Hotellin omistaja puhuu paikallista Gurung kieltä, josta nepalia puhuva ei ymmärrä yhtään mitään, mutta onneksi hän puhuu myös nepalia ja englantia.
Maanantai-aamuna alkaa varsinainen trekkaus hyvän aamupalan jälkeen. Suuntaamme siis Chomrongiin noin viiden tunnin trekkaus, jonka keskeytämme vain syödäksemme paikallisen dhalbhat-lounaan. Erityisesti nousu on rankkaa, edellisestä vaelluksesta on jo vuosi, rankimpia ovat kiviportaat, jotka ovat korkeita, välillä askelmat ovat polven korkeudella, aurinko paahtaa ja reppu alkaa painamaan. Etenemme rauhallisesti ja pidämme juomataukoja. Iltapäivällä saavumme Chomrongiin, korkeus 2170. Korkeuden lisäys vain 170m ei kerro totuutta, päivän aikana on laskeuduttu syvälle laaksoihin joen uomiin ja sitten taas noustu ylös useampaan kertaan. Chomrongin hotelli on nimensä veroinen Excellent view hotel, patikoiminen oli vaivan arvoista. Himalaja, lumihuippuiset vuoret ympäröivät hotellia.
Tiistai - Keskiviikko 30.04. - 01.05.2019
Tiistai-aamuna herätys klo. 5 jälkeen ihailemaan kuinka nouseva aurinko maalaa lumisia vuorenhuippuja yksi toisensa jälkeen kultaisiksi, alkaen korkeimmasta. Machapuchere eli fish tail on helpoin tunnistaa, reittimme kiertää sen oikealta puolelta basecamppiä kohden. Matkaan pääsemme klo. 7 jälkeen. Rakeshin lainassa olevat vaelluskengät hajosivat eilen lopullisesti. Ghandrukissa iäkäs suutari ompeli niitä parituntia mutta Chomrungiin tullessa saimme rankkasateen niskaamme ja pohjat irtosivat lopullisesti. Onneksi Chomrung on isompi paikka ja löytyy jopa koju, josta voi vuokrata trekkauskengät ja kokokin oli oikea. Sitten alkaa tuhansien portaiden laskeutuminen alas joelle ja riippusiltaa pitkin joen ylitys ja sitten luonnollisesti kivutaan ylöspäin tuo menetetty korkeus. Taittelen tuubi-huivini pipoksi, jota on hyvä kastella puroissa ja vesipisteissä. Sinuwassa ( 2340m) syömme lounaan. Tämän päivän vaellus on pitkä ja rankka, karttaan se on merkitty 7 tunniksi, nousuja ja laskuja riittää. Sää vuorilla on melkolailla toistuva, aamupäivä on kirkas, pilvet alkavat kertymään keskipäivän jälkeen ja kahden jälkeen sataa todennäköisesti. Siksi klo kahteen mennessä pitäisi saavuttaa jo majapaikka. Patikoimme läpi Bamboon ja Dovanin, nousuja ja laskuja ja paljon epäsäännöllisiä portaita, pienten jokien ylitystä kiveltä toiselle hyppien, lumien sulamisvedet valuvat virtoina alas rinteitä pitkin. Noin 2h ennen Himalaya (2920 m) alkaa sade. Peitän repun sadehupulla ja vedän sadeviitan päälleni. Ilma kylmenee, puhkeaa kunnon ukkosmyrsky, jylinä kimpoilee vuorten seinämissä. Välillä taiteillaan puolimetriä leveällä polulla ja vieressä satojen metrien pudotus jyrkkää rinnettä. Vihdoin kylmissämme saavumme Himalayaan. Hotelli on täynnä saamme kuitenkin neljän hengen huoneen. Vaihdamme nopeasti lämpimät vaatteet, otan makuupussin mukaan ja menemme ruokailutilaan nauttimaan lämpimästä inkivääri-hunaja teestä. Makuupussissa lämpö palaa pikkuhiljaa, ulkona myrsky riehuu edelleen. Ukkosmyrsky on myös rikkonut viestitornin, joten netti ei toimi, emmekä voi varata huonetta seuraavaan hotelliin.
Keskiviikko-aamuna, joka on myös Vappu, pääsemme matkaan noin 7:30. Deuralissa pysähdymme tunniksi ja jatkamme sitten matkaa. Deuralin jälkeen on välillä jäistä lunta. Ystävämme suosittelivat jäärautojen ostamista, mutta uskoimme selviämme ilman niitä. Vaarallisimman lumivyöryriskialueen kiersimme pitkin joen toista puolta. Mutta jäistä lunta riitti siltikin. Vaaralliseksi nuo jäiset kohdat teki se, että rinne on jyrkkä ja jos liukuun lähtee löytää itsensä äkkiä jyrkänteen pohjalta. Selvisimme turvallisesti Machapuchere base campille (3700 m). Väkeä oli paljon mutta aamulla edellisestä hotellista oli meille tehty varaus ja saimme jälleen yhteisen 4 hengen huoneen (kuva oik. ylhäällä). Korkealla olo alkaa tuntua hieman, lähinnä kadonneena ruokahaluna toki rankka rasituskin sen tekee. Tilasin lounaaksi popcorneja inkivääriteen kanssa, ne maistuivat. Päivän rasituksen jälkeen oli helppo nukahtaa jo 20:30.
Torstai 02.05.2019 ANNAPURNA ABC 4130m
Ulkona on vielä pilkkopimeää kun klo. 4:00 kömmimme ulos lämpimistä makuupusseista. Lämpötila on lähellä nollaa, huoneessamme on pari astetta lämpimämpi kuin ulkona. Koska emme hankkineet kenkien päälle vedettäviä jäärautoja, leikkaamme sukista kärjet pois ja vedämme ne kenkien päälle. Lähdemme kipuamaan kohden basecamppiä 4:50. Tähdet valaisevat ja taskulamppuja tarvitaan vain alkumatkasta, pian nouseva aurinko valaisee kulkua. Vain alkumatkasta kulku on haastavampaa kun rinne on jäinen ja jyrkkä, mutta loppumatka on varsin helppo. Auringon nousua katselemassa on lähes sata trekkaajaa ja kuvia otetaan tuon Annapurna basecamp-kyltin edessä. Lumihuippuiset korkeat vuoret ympäröivät joka puolelta. Heti auringon noustua alkaa helikopteriliikenne. Joukossa on turisteja, jotka ovat maksaneet helikopterilennosta suoraan basecamppiin, heillä on mahdollisuus ihastella näkymiä 15min ja sitten heidät lennätetään takaisin. Lisäksi osa ylös omin jaloin kivunneista valitsee hieman arvokkaamman paluun helikopterilla. Osa lennoista on myös vuoristotaudin-oireista kärsivien rahtausta nopeasti hoitoon.
Paluu hotelliin MBC lle sujuu nopeasti kun luminen ja jäinen maasto on tuttua suomalaiselle, muu porukka tulee vasta tunnin päästä. Aamupalan jälkeen alkaa paluumatka.
Sukat kenkien päällä parantavat selvästi pitoa, haastavia paikkoja kuitenkin riittää matkalla Deuraliin. Jäisiä rinteitä, joissa saa varoa, ettei lähde sivuliukuun ja putoa jyrkänteeltä on vielä neljä. Niistä viimeinen on merkitty ”lumivyöryriski-alueeksi” ko rinteellä olevan jäätikön alle tulee ylhäältä putouksena lumien sukamisvedet ja on vain ajan kysymys koska tuo jäätikkö lähtee liikkeelle. Tullessa kiersimme alueen mutta nyt palatessa en huomannut kiertoreitin lähtökohtaa. Ehdotin paluuta mutta seuralaiseni naureskelivat, että suomalainen ei selviä jäällä kävelystä. Niimpä sitten taiteilimme tuon jyrkän jäisen osuuden ja olin huolissani trekkauskumppaneistani, jotka nyt ensimmäistä kertaa kävelivät lumella ja jäällä. Edelläni opas yritti selvitä kahden malesialaisen naisen kanssa. Opas ei osannut antaa minkäänlaisia ohjeita jäisen rinteen laskeutumiseen kehoitti vain liukumaan alas, todennäköisesti tuo hieman kookkaampi nainen olisi liukuessaan vienyt oppaan mukanaan alas jyrkänteeltä. Ohjasin naisen alas ja oma porukkanikin selvisi hengissä vaikkakin kaatuilivat. Deuraliin (3230m) saavuimme sopivasti lounaalle noin 14 ja saimme jopa kaksi huonetta koska ukkosmyrsky puhkesi aikaisin ja kaikki huoneen varanneet eivät ehtineet perille. Vaikka yö oli kylmä oli makuupussissa tosi lämmin nukkua ukkosen jyristessä ja myrskytuulen puhaltaessa lähes koko yön.
Perjantai - Lauantai 03.05-04.05.2019
Aamupalaa odottelemaan nousimme klo.5 aikoihin, ilma oli yhtä kylmä kuin makuupussiin kömpiessäkin. Onneksi lämmintä vaatetta on mukana useita kerroksia päälle pantavaksi.Vasta liikkeelle lähtiessä otin ylimääräiset kerrokset pois ja matkaan. Päivälle oli tiedossa kova marssi, noin 20 km vaativaa maastoa. Vuoren rinnettä alas ja toista ylös. Lounasta syötiin Sinuvassa, sieltä laskeutuminen joelle, riippusillan ylitys ja toista rinnettä ylös. Mutta tuo viimeinen varmaan oli reissun rankin pätkä. Trekkausta tälle päivälle takana jo 7t ja sitten tuo nousu, tuhansia portaita ja koko ajan vain ylöspäin Chomgruniin. Kollegani Tul n vinkki oli, että laske kolme askelmaa kerralla, jotta voit huijata aivoja, että olet tullut vasta kolme askelmaa. Aivojeni huijaus ei onnistu aivan noin helposti, kun jalat ovat raskaat kuin lyijy. Lasken 50 askelmaa ja sitten pieni lepo. Lopulta ylhäällä hotellissa ja mahtavana palkintona suihku, tosin kylmä mutta se ei haittaa, hiusten pesu oli iso nautinto usean päivän hikisen rekkauksen jälkeen ilman peseytymistä, mutta lika lämmittää, kuulemma. Lauantaiaamuna liikkeelle klo 6 ilman aamupalaa, mutta parin tunnin jälkeen pysähdymme aamupalalle. Senjälkeen pääsemme ylittämään tuon upean lähes 300m pitkän riippusillan, kuvissa ylimpänä. Alhaalla rododendroja, joiden kukinta alkoi jo olla ohi. Annapurna ABC ltä kova lumimyrsky oli tuhonnut hotellit. Nyt raahattiin rakennustarvikkeita ylös tuota samaa haastavaa reittiä pitkin. Hirret tuotiin aina välietappiin kasaksi ja siitä seuraava porukka jatkoi. Mutta nuo hirret olivat kamalan painavia, pisimpiä en saanut edes hievahtamaan. Kuitenkin nuo pienet hoikat nepalimiehet raahasivat parruja yksin niiden kanssa tasapainoillen.
Päivän päämääränä Madhi, josta jeeppi tulee meidät noutamaan. Ylempänä reitti oli hyvin selvä ja mitään eksymisen vaaraa ei ollut mutta nyt alempana polkuja oli paljon. Lisäksi porukkamme jakautui kahtia kun kuormaa tuova aasilauma jumittui kapeassa kohdassa juuri meidän kohdalle. Lastin tasapainotus petti ja uudelleen lastausta ja sitomista tehtiin ja sitten vasta päästiin ohi. Senjälkeen pää polusta erkani pienempi polku, joka vaati muurin yli kiipeämistä. Kyselimme paikalliselta ohjeita, hän totesi että molempia reittejä pääsee Madhiin. No pääsee kyllä mutta tuo isompi polku jonka valitsimme, vei ihan väärään suuntaan, onneksi paikallinen emäntä viittoi meidät oikealle tielle eli sille pikku polulle takaisin, tosin vaati melkoista rämpimistä rinteessä. Osa porukasta oli kuitenkin eksynyt vielä pahemmin ja joutui kiipeämään kunnon ryteikön läpi oikealle tielle. Lopulta löytyi jeeppimme ja alkumatka oli jälleen tuota pomppimista. Kuulemma auton renkaat joutuu vaihtamaan puolen vuoden välein, se oli helppo uskoa. Paluumatkalla Pokharaan pysähdyimme hetkeksi Sarangot kukkulalle, josta ihmiset lähtivät riippuliitämään. Maisema oli värikkäänä noista purjeista, alhaalla järvi ja taustalla lumihuippuiset vuoret. Pokharassa auton vaihto ja loppumatka Tanseniin meni pimeässä, tiukkoja kurveja yksi toisensa perään, onneksi matkapahoinvointi tabletin teho riitti aina Tanseniin asti.
Hieno reissu ja todellinen urheilusuositus, luultavasti muutama päivä menee, että reissuväsymys on ohi ja särky lihaksista loppuu.
Keskiviikko 15.05.2019
Trekkauksen jälkeinen viikko on ollut työntäyteinen, pari päivää tuntui väsymys vuoristovaelluksen jälkeen, mutta nyt taas mennään täysillä. Lonkkaproteesipotilaat, jotka leikkasimme pari päivää ennen trekkausta ovat toipuneet hyvin ja kotiutuivat vasta. Pidämme siis tekonivelpotilaat osastolla noin 12-13 pv eli vasta ompeleiden / hakasten poiston jälkeen kotiutetaan. Koska tuo ompeleiden poiston aika on toinen riskiajankohta infektiolle. Toistaiseksi ei siis tekonivelinfektioita. Ikäväkyllä jouduimme kutsumaan takaisin 11-vuotiaan pojan, jolla on lonkan kasvulinjan sijoiltaanmeno murtuma. Reisiluunpään irronnut kappale kiinnitettiin ruuvein, mutta reisiluunpää oli muljahtanut lonkkamaljakosta, jossain vaiheessa. Lähtiessä otettua rtg kuvaa ei ilmeisesti kukaan ollut kunnolla katsonut. Onneksi suljetusti paikoilleen asettaminen onnistui ja sen jälkeen teimme pojalle sammakko-kipsin, kuvassa ylhäällä. Viereisessä kuvassa ei ole tämän pojan lonkka vaan 34-vuotiaan miehen, jolla on molempien lonkkien luukuolio. Kipeämpi lonkista leikattiin nyt ja mahdollisesti toinen vuoden päästä ja yritetään motivoida jumppaamaan, että jonkinlainen liikerata säilyisi.
Tansenissa lämpötila nousee jo välillä 40 asteeseen, onneksi sitä ei kestä kerrallaan kuin muutaman päivän, sillä yleensä puhkeaa ukkosmyrsky, joka raikastaa sään. Ukkonen riehuu yleensä aikalailla sairaalan päällä kun sairaala sijaitsee täällä korkealla. Maanantaina oli mm:ssa melkoinen räsähdys ja leimahdus kun salama iski noin10m päähän. Sitten nettiyhteydet katkesivatkin loppuillaksi.
Juuri palasimme ravintolasta, vein kollegani Tulin ja Danielin sekä heidän äitinsä ja lapset syömään. Molempien kollegoideni vaimot ovat Kiinassa erikoistumassa, koska sinne on helpompi päästä. Mutta täällä Nepalissa kotona ovat sitten molempien kollegoideni esikoiset. Asha 1v ja Siddant 3v, ja kollegoideni äidit ovat tulleet avuksi hoitamisessa ja tekevät siinä 24h päivää. Ulkona syöminen oli pieni rentoutumishetki äideillekin ja ruoka oli hyvää ja edullista.
Lauantai 18.05.2019
Potilaamme Til Bahadurin tarina jatkuu vihdoin. Hänen poikansa, opettaja Pokharasta on FB-ystäväni ja on säännöllisesti kysellyt milloin hänen isänsä polvileikkaus toteutuu. Tämä perhe, suku on kohtuu varaton ja Tilin tarvitsema tukeva erikoisproteesi on tavallista nivelproteesia arvokkaampi. Interservin välityksellä Beacon trust halusi auttaa tätä miestä ja varat hänen tarvitsemaansa proteesiin saimme jo 2 vuotta sitten. Mutta itse proteesin hankkiminen onkin sitten ollut vaikeampaa. Mutta torstai-iltana vihdoin Kathmandusta tuli Strykerin edustaja tukevamman polvi proteesin ja asennus-instrumenttien kanssa. Proteesimallin asennusohjeet olivat tulleet jo aikaisemmin mailina. Vaikka tämä on jo viides reissuni täällä niin, näköjään vieläkään en ole oppinut, ettei tilattu malli ole koskaan sitä mitä esite lupaa, eli ei pidä odottaa liikoja. Edustaja itse ei ollut koskaan lukenut lähettämäänsä esitettä läpi. Eikä edes tiennyt mitä kaikkia osia esite lupasi, eikä osien tarkoitusta. Niitäkin osia, joita olin etukäteen varmistanut, että onhan varmasti ja oli luvannut että on, niin ei ollut, eli paljon kokoja puuttui ja luuydinkanavan sisään tulevat tukivarret, stemmit olivat lyhyempiä kuin oli luvattu. Itse asennusvälineet käytiin tarkasti läpi, ettei jotain oleellista puutu sitten kesken leikkauksen ja välineet laitettiin autoklaaviin. Mutta tämä on Nepal ja nämä välineet on parasta mitä täällä on saatavissa, niillä mennään.
Ennen leikkausta otimme rtg kuvan kolikon” kanssa. Se on kuvassa teipattuna leikattavaan polveen. Kolikko toimi kalibraationa, että pystyin etukäteen laskemaan mahdollisen tarvittavan proteesin koon, ettei yllätyksiä tulisi, kun kaikkia kokoja ei ollut. Perjantaina kaiken varmistelun jälkeen aloitimme leikauksen rukouksella. Usean tunnin leikkauksen jälkeen polvesta tuli tukeva ja liikerata oli hyvä, tällä total stabilizing mallilla. Kokokin oli juuri se mitä rtg kuvasta oli laskettu. Nyt sitten alkaa kuntoutus ja pidetään kädet edelleen ristissä, ettei infektioita tule.
Samalle päivälle oli suunniteltu myös toinen yhtä hankala polvi, kun meillä nyt oli nämä välineet yhden päivän ajan käytössä. Toinen potilaamme oli kuitenkin niin hermostunut, että verenpaine huiteli tosi korkealla, se laski vain hetkeksi kun päätimme ottaa ensin tämän toisen potilaamme ja tarjosimme potilaalle tässä välissä Nepali teetä :) Hänen leikkauksensa siis peruuntui. Mutta nyt sisätautilääkärit aloittivat hänelle verenpainelääkkeet ja saamme proteesi-edustajan uudelleen käymään Kathmandusta ensi to:na. Kollegani Tul ehdotti, että viedään tämä jännittäjä-potilas joka päivä pariksi tunniksi leikkaussaliin, ympäristöä haistelemaan niin paineet liekkaukseen tulolle laskevat :) Tänään lauantai aamuna kävin kiertämässä meidän neljä proteesipotilasta, sitten oli ohjelmassa pyykin pesua, lähikaupoista shoppailua ja English service klo. 16 jonka jälkeen söimme yhdessä tämän sairaala compoundin vierastalossa.
Perjantai 24.05.2019
Vilkas viikko on saatu päätökseen, ke-pe välin meitä oli vain 2 ortopedia minä ja Dawa. Koska sekä poliklinikka, että leikkaussali piti pyörittää niin luonnollisesti minä päädyin leikurin puolelle. Vaikka polilla potilaita katsonkin niin kyllä tällä hetkellä maksimini on 30 potilasta päivässä nepaliksi ja kun potilaita on puolet enemmän 60-70, niin tämän hetken nepalin taidoillani en vain siitä vielä selviä.
Tämän viikon työhaasteita on ollut parikymppinen mies, joka oli saanut älynväläyksen kalastaa itse tehdyllä räjähteellä. Aivan itse tätä ei ollut keksinyt, sillä näitä kalastajia on täällä muitakin. Tämä pommi oli kuitenkin räjähtänyt hänen kädessään. Käsi näytti saliin tullessa mätänevältä jauhelihakasalta ja haisi myös. Mies oli menettänyt kohtuullisesti verta ja vasta 2 päivän viiveellä pääsi leikkuupöydälle. Räjähteestä singonneita isohkoja metallikappaleita lyötyi haavoista vartalolta ja jaloista. Haavoja kaikkiaan noin 15, jotka vaativat syvempää puhdistusta, revisiota. Oikeassa kädessä myös murtuma, joka piti kiinnittää ja sitten tuo vasemman käden jauhelihakasa, josta pari sormentynkää mahdollisesti voidaan pelastaa, kun kaiken kuolleen huonon kudoksen poistin. Toivotaan, ettei pahasti tulehdu tässä kuumuudessa. Tämän nuoren miehen kaikkien vammojen hoitaminen vei 4h.
Toinen tapaus on noin 14v poika, joka sai green snaken pureman jalkaansa, perhe oli syrjäseudulta ja yrittivät omalla viisaudellaan tilannetta hoitaa, eli vanhemmat laittoivat kirirstyssiteen pojan jalkaan kahdeksi vuorokaudeksi. Nyt jalkaphjassa on iso monttu ja jalka on tunnoton. Toisessa sairaalassa oli jo hoidettu kuukausi ja puhuttu perheelle amputaatiosta ja vanhemmat olivat tähän valmiita, kun tulivat meille. Siksi oli haastava vakuuttaa vanhemmat ja kollegatkin täällä, että jalka voitaisiin vielä pelastaa. Onneksi sain tukea tälle linjalle Suomesta, on hienoa kun voi konsultoida kollegoita. Niimpä plastiikkakirugin kommentti rauhoitti täällä jalan amputoijat. Rakensin pojan jalkaan ”köyhän miehen version ” tyhjiöimusta. Kudospuutos kuopan pohjalle laitoin ison katetrin joka rei-itettiin, kosteat taitokset ja tämä käärittiin tarrakalvoon. Dreeni kiinnitetään tavalliseen imuun 10minuutiksi joka tunti. Tietysti tällainen itse tehty versio ei aivan kaupallista voita. Toimii 2 vrk ja sitten tukkeutuu, irtoaa. Mutta jo parin päivän hoidossa on kuoppa alkanut täyttyä uudella ns. Granulaatiokudoksella. Viikon päästä onnistunee ihonsiirto ja tuntokin on alkanut palata niin, että kantapäässä se on jo normaali.(Kuva oik. ylhäällä)
Itsekin tein tuttavuutta kohtuullisen läheltä käärmeen kanssa ke:na kun tanssitossuissa kipusin ylös pikku kentälle, jossa olen opettanut Israelilaisia tansseja joka ke. Luultavasti käärme ei kuullut tuloani kun päästi niin lähelle, vilkaisin hetkeksi sivulleni, ja kun uudelleen katsoin maahan, oli 20cm päässä, juuri siinä mihin ajattelin jalkani laskea käärme. Taisimme molemmat säikähtää toisiamme, lajia en osaa tunnistaa, mutta rotta-käärmeeltä se ei näyttänyt. Tanssi-oppilaille käärmeestä kertoessani tuli moitteita siitä, etten tappanut käärmettä, lisäksi muistuttelivat, että käärmeitä on tosi paljon kun ollaan niin lähellä viidakkoa ja erityisesti mun talon ympärillä, kuulemma.
Tänään perjantaina sain vihdoin leikattua tuon toisen haastavan polviproteesipotilaan. Verenpaineet olivat kohdillaan kun potilaalle aloitettiin lääkitys ja raahasivat oikeasti hänet testimielessä yhdeksi aamupäiväksi heräämöön ja paineet pysyivät sielläkin kurissa. Jännittävä leikkaus päättyi lopulta hyvin, aloittaessani huolen aiheena oli, ettei kaikkia metallipintojen väliin tulevan muovin kokoja ollut, itseasiassa niitä oli vain 2 kun pitäisi olla 6. Mutta hyvän oloinen polvi tuli näillä välineillä ja huomioiden iso luunpuutos, joka lähtötilanteessa oli. (kuva vas. ylhäällä)
Sairaalatyön ja tanssimisen lisäksi tällä viikolla olen opiskellut Nepalia meidän sairaalalääkärin Rakeshin johdolla. Paikallisen herkun aluparothan eli perunaleivän tekemistä olen harjoitellut kollegani Tulin kanssa ja hänen didinsä oli myös meitä ohjaamassa. Leipään tulee perunaa, sipulia, chiliä, korianteria ja mausteita. Leivät paistetaan pannulla jo ovat todella hyviä.
Viimeinen viikko Tansenissa 26.5. - 2.6.2019
Vajaa kolmekuukauttani Nepalissa alkaa lähestyä loppua. Viimeisen viikon Tansenissa aloitin su:na, jonka sain vapaapäiväksi, lyhyellä osastokierrolla, kävin katsomassa polviproteesin saaneen potilaani. Hänhän nukkui suunnilleen viikon leikkauksesta, anestesialääkäri-Steven kanssa ihmettelimme paikallisten vähäistä kipulääkkeiden ja opiaattien tarvetta. Hän kertoi kuinka uransa alussa antoi ekalle potilaalle Tansenissa ”länkkäri-annoksen” aineita, eikä meinannut saada häntä hereille ollenkaan ja huolissaan mietti minkä kohtauksen potilas on saanut anestesian aikana. Lopulta viimeisenä keinona päätyi kokeilemaan antidoottia morfiinille ja potilas nousi heti istumaan ja kiskoi intubaatio-putken kurkustaan, mutta lääkkeen teho kestää vain lyhyen aikaa, joten nukahti sitten uudestaan ja nukkui kunnes morfiinin vaikutus oli ohi. Polvi-proteesi naisen kohdalla vakuuttelin, että leikkaus on todella iso ja tarvitsee kunnon kipulääkkeet, kuitenkin aikaisemman kokemukseni perusteella annoin hänelle vain puolet siitä mitä Suomessa potilaat saavat ja hän siis nukkui viikon, vaikka heti seuraavana päivänä kipulääkkeeksi vaihdettiin vain Parasetamol 500mg kolmesti. Kipulääkkeiden vähäinen tarve kyllä ihmetyttää. Siispä sunnuntainakin kävin häntä herättelemässä, samoin kiersin muut potilaat, joita olen hoitanut, mm:ssa tuon räjähtäneen käden. Anan, lastenlääkärin kanssa kävimme sitten basaarissa ostoksilla ja nautimme hyvästä paneer-juusto kastikkeesta ja naan-leivästä. Monsuuni alkaa pikkuhiljaa saapua useampana iltapäivänä on ukkostanut rajusti ja keskiviikkona tuli valtavia rakeita, jotain pingispallon ja tennispallon väliltä. Melu oli siis todella kova, niin kuin peltikattoa olisi moukaroitu täysillä. Jopa kämppis hämähäkkini, noin 8 cm:n näytti olevan peloissaan ja poikkeuksellisesti kiipesi sänkyyni ja olkapäälleni. Pikkuhiljaa hämähäkitkin ovat alkaneet näyttämään hieman söpöiltä, johtuen ehkä siitäkin että tällä kertaa olen antanut kämppis hämähäkeilleni tyttöjen nimiä, tämä oli Elsa :) . Israelilaisia tansseja tanssimme siis sisällä. Keskiviikkona tanssien jälkeen käväisin vielä pastori-Bishnun perheen luona. Pastorilla on todella suuri sydän ja siitä seurauksena heidän perheensä kasvaa jatkuvasti. Heillä on kolme ihanaa tyttöä, Skusi, Santosti ja Obasana. Heidän sukulaisperheestään adoptoidut kaksi poikaa. Tuon perheen isä on kehitysvammainen ja äiti kuuro-mykkä. Lisäksi nyt 18-vuotias tyttö, Cristie, jonka vanhemmat eivät pystyneet pitämään hänestä huolta ja tarjoamaan koulutusta. Nyt Christie on opiskellut vuoden, jotta pääsisi sairaanhoito-oppilaitokseen, joka on Tansen mission hospital yhteydessä. Opiskelu oppilaitoksessa on kallista, se mistä rahat saadaan jos Kristie pääsee sisään on vielä täysin auki. Lisäksi perheen äidin siskon tyttö, joka on Kristien ikäinen on nyt muuttanut heille. Perheen isä ei anna tytön käydä kouluja koska tyttö kuitenkin menee naimisiin ja muuttaa pojan perheen luokse ja tämä olisi vain rahan tuhlausta kouluttaa häntä. Tyttö itse haluaa sairaanhoitajaksi. Lisäksi tuo poikien isä on nyt 3 kk myös tässä kodissa. Leikkasimme hänen jalkansa, kun hän oli kulkenut ryömimällä 20 vuotta, polvet olivat 90 asteen kulmaan jäykistyneet koska jänteet olivat lyhentyneet. Teimme jänne vapautukset ja nyt hänen kasvonsa loistaa kun hän ”kävelee” kehikon kanssa, meno on jäykkää mutta onnistuu pystyasennossa kuitenkin. Perheessä siis asuu 10 henkeä ja kaiken lisäksi isovanhemmat olivat käymässä. Yritin siis sanoa että tulen vain teelle mutta eihän se onnistunut, olivat valmistaneet myös minulle dalbhatin. Lapset söivät suunnilleen vain paljasta riisiä jossa oli pisara linssikastiketta ja estelyistä huolimatta toivat minulle ison kulhon linssiä, otin vain vähän, toivottavasti söivät lähdettyäni enemmän. Lisäksi kirkkoon mennessä vein 3kg linssiä, jotta olisi kastikeaineksia vähäksi aikaa.
Lauantai oli täynnä ohjelmaa; osastokierto, kirkko, basaarissa käynti, pyykinpesua, vierailu didini luona (kuva oik. ylhäällä), english service, jossa minut siunattiin kotimatkalle ja päivän päätteeksi pienessä tihkusateessa patikoimme uuteen resortiin ortopedi ja kirurgi-tiimillä, tämä oli Garyn- gastrokirurgi ja minun lähtöjuhla.
Sunnuntai oli viimeinen työpäiväni, polvipotilaani on hyvin kuntoutumassa, haava oli siisti ja kävelee jo kehikolla ja siirtyy pikkuihiljaa kyynärsauvoihin. Tytär halusi facebook ystäväkseni että tavoittaa minut toisen polven tiimoilta vuoden kuluttua.
Sunnuntai viimeinen työpäiväni oli todella hektinen. Aamulla klo 7 kävin sopimassa sairaalan kanttiinin kanssa että valmistavat 35 aluparothaa, jotka haen klo 12 leikkaussalin henkilökunnalle ja osastolle. Osaston sairaanhoitajat olivat myös järjestäneet minulle momo-juhlan klo. 1. Leikkaussalissa meillä oli pitkä lista 10 potilasta, enimmäkseen lasten yläraaja traumaa mutta myös aikuisten murtumia, infektoituneita tapauksia. Kesken päivää tuli hätäsektio, yleiskirurgit olivat kiinni ja ainoastaan orton salissa oli vaihto, joten keisarinleikkaus tuli meille, pitkästä aikaa pääsin kertailemaan tätä leikkausta joka on suosikkini, toki on myös pelottavaa kun on kaksi elämää vastuulla. Syntyi suloinen poikavauva. Perään saimme heti toisen sektion, joka myös meni hyvin, sitten pääsimme jatkamaan traumalistaamme. Kello alkoi olla 18 kun lopettelin viimeisen potilaamme leikkausta, kätensä räjäyttänyt mies, nyt vihdoin pääsin kasaamaan käden ja tekemään ihon siirrot, toivotaan että tarttuvat hyvin. Leikkauksen aikana tuli pitkä sähkökatko, ukkosesta johtuen, olin salissa jossa ei ole varavirtaa lampulle ja kyselivät naureskellen tarvinko välttämättä valoa :)
Päivä päättyi hyvään dalbhattiin Dr Danielin luona ja Dr Tul ja Asha-tytär myös liittyivät seuraamme. Keskiyöhän mennessä olin saanut pakattua ja siistittyä Nepali kotini, aamulla klo. 6 tarkoitus suunnata Kathmanduun. Kathmandussa on myös mielenkiintoinen vierailukohde suunnitelmana, tästä vielä enemmän huomenna.
Tiistai 03.06.2019
Puolitoista päivää Kathmandussa on vietetty tehokkaasti. Maalaiselämän jälkeen paluu kaupunkiin tuntuu myös ainakin hetkellisesti hyvältä. Sadekuuroja ei ole tullut niskaan, sää on ollut puolipilvistä, joten lämpötilakin on pysytellyt alle 30 asteen.
Toinen mielenkiintoisista vierailukohteistamme täällä Kathmandussa oli kristillinen päihdekuntoutuskeskus, joka on luultavasti ainoa Nepalissa. Shon ystävänsä kanssa perusti keskuksen ilman ulkopuolista tukea. Three wheeler vei meidät kätevästi hieman kauemmaksi varsinaisesta keskustasta, 20 rupiaa eli alle 20 senttiä kyydistä ei ollut paljoa. Tulemme laajalle peltoaukeamalle, jossa on pieni farmi, kanoja ja viljelysmaata. Senjälkeen löydämme kaksi aidattua aluetta. Toinen uudempi asuinalue on naisille. Istun juttelemaan tyttöjen kanssa. He kertovat tarinaansa kuinka aloittivat huumeiden ja päihteiden käytön ja olivat myös diilereitä. Lopulta vanhemmat toivat heidät tähän keskukseen, vaikkakin vanhemmat ovat hinduja. Toki tyttöjen oma sitoutuminen vaaditaan kuntoutukseen. Nyt kolmen jo pidempään olleen tytön kasvot säteilivät, he olivat löytäneet rakastavan Jumalan ja uuden alun elämäänsä. Toki kuntoutus keskuksessa jatkuu edelleen. Miesten puoli on toiminut pidempään yli 7 vuotta ja tuona aikana 250 entistä päihteiden käyttäjää on päässyt eroon päihteistä ja löytänyt uuden elämän uskossa Kristukseen. Shon ystävänsä kanssa ovat entisiä päihteiden käyttäjiä, päästyään eroon päihteistä ja tultuaan uskoon, he halusivat jakaa samaa iloa ja vapautta muillekin. He kokosivat rahansa yhteensä noin 1000 euroa ja sillä laittoivat paikan alulle. Nyt osa asiakkaista on maksavia, osa on varattomia, kaikkia he yrittävät auttaa. Miksi siis vierailu tähän keskukseen, Tansenista ystäväni pastori Bishnu haluaisi aloittaa kristillisen päihdekuntoutustyön Tansenissa. Nyt siellä ei ole mitään tarjolla. Kaupunki on luvannut antaa tukea alkuun, paikallinen poliisi on myös tukemassa ideaa, alueen pikkuhotellit myös mahdollisesti lähtevät tukemaan. Kävimme siis saamassa oppia miten tällainen keskus perustetaan ja tutustumassa opetusmateriaaliin, jota olivat tehneet kuntoutujille ja lupasivat että tätä saa myös kopioida.
Piipahdimme myös Thamelissa ja ostin tarvitsemani tuliaiset Suomeen.
Illalla vierailimme vielä Sahara lastenkodissa. Tyttöjen puolen ulkoasu on todella hieno, sisätyöt jatkuvat vielä. Perheessä oli tapahtunut muutoksia 3 pojista oli päässyt sukulaistensa luokse ja tilalle oli tullut 5 uutta lasta. Kolme poikaa 10-12 vuotiaita ja kaksi tyttöä 7 ja 8 vuotiaat. Uusia kummitätejä ja setiä siis tarvitaan.
Huomenna jätän jälleen hetkeksi Nepalin taakseni ja toivon, että paluu vajaan vuoden päästä on mahdollinen.