Finally back to Nepal during pandemic 08.09. - 05.11.2021
To 9.9. ja Pe 10.9.
Pilvet peittävät maiseman, kun laskeudumme Kathmandun Tribhuvanin kentälle. Kenttä on märkä monsuunisateista, joita on riittänyt tähän päivään saakka. Kentälle on pystytetty iso teltta, jonka läpi kuljemme kolmessa jonossa, toisessa päässä tarkastetaan Covid-19 PCR testin tulos ja kerätään Bar-koodi, eli netissä täytetyn lomakkeen perusteella saatu identifiointi tunnus. Vaikka kone ei ollut täynnä, vie papereiden tarkastaminen oman aikansa, PCR testin tulos tarkastettiin koko matkan aikana kuuteen kertaan, viimeiseksi vielä astuessani ulos lentokenttärakennuksesta. Helpotus oli löytää myös molemmat matkalaukkuni, erityisesti tuo 32 kg:n laukku, joka sisältää pelkästään instrumentteja ja pora-sahasetin Tansenin sairaalaan. UMN:n valkoinen jeeppi poimii minut ja 70kg matkatavaroitani kyytiin. Repussanikin on yli kiloja kun porakoneen kahdeksan akkua ja lastenkotiin menossa oleva läppäri pitivät myös sijoittaa sinne. Autoja on liikenteessä hieman vähemmän kuin normaaliaikana, sen sijaan koiria juoksentelee liikenteessä yhtä paljon kuin aikaisemminkin, puut ja ruohikot ovat sateiden jälkeen vihreämpiä ja joen uomissa on runsaasti vettä. Olo on kiitollinen kun paluu Nepaliin oli vihdoin mahdollinen pandemiasta huolimatta. Vuonna 2020 viikkoa ennen lentoni lähtöä ilmoitettiin, ettei Nepaliin pääse ilman valmiiksi haettua viisumia. Viikossa viisumin saanti lähimmästä Nepalin konsulaatista eli Tanskasta ei olisi onnistunut, nytkin se vei kolme viikkoa.
Majoitun aikaisemmilta reissuilta tuttuun Norwegian house:n kahden ei niin hyvän yön jälkeen, toinen yöjunassa ja toinen lentokoneessa, oli oikeaan sänkyyn mukava heittäytyä.
Pe
Selkeitä ohjeita siitä mitä kotikaranteeni tarkoittaa en ole saanut, lisäksi puhutaan sekä 7 tai 10 päivän karanteenista ja kaupoissa ostoksilla on kuitenkin lupa käydä. Piipahdan siis ruokakaupoissa, osallistun zoomilla tutkimuspalaveriin Suomeen ja aloitan Nepalin kielen kertauksen, lempi opettajani Madhu löytyy yllättäen vierastalon olohuoneesta ja pääsen jo ekalle tunnille. Nauramme aluksi virheille joita teen aivan peruskieliopissa, mutta sitten pikkuhiljaa alkaa korkeampikin kielioppi palautua mieleen ja opettajani on tyytyväinen ja minä myös.
Su. 12.9.
Vierastalon parvekkeella, heräävän kaupungin liikennettä seuraten on hyvä syödä aamiaista. Seura on hyvin skandinaavista, kaksi ruotsalaisperhettä on myös suuntaamassa Tanseniin, molemmissa perheissä kolme lasta ja nuorin alle vuoden ikäinen, -urheaa porukkaa. Heillä työlupa on kuitenkin useamman mutkan takana, koska ovat menossa vuodeksi.
Nirmal-veli kurvaa kymmenen jälkeen pihalle Yamahallaan, jota varten keräsimme kolehdin kun Sahara lastenkodin edellinen kulkupeli hajosi. Yamaha toimii erinomaisesti, puikkelehdimme ruuhkassa helposti terveysministeriöön, josta tarvittavat paperit saadaan ja huomenna sitten, jos kaikki menee hyvin on edessä Immigration office ja työviisumi leima.
Pyörä suunnataan senjälkeen pois keskustasta, Ringroadin toiselle puolelle, kohden kummipoikani Nirajanin rakentamaa taloa. Sosiaalityöntekijän tutkinto suoritettuna ja hyvä vaimo rinnalla, on hyvä perustaa koti. Pieni maapalanen on vuokrattu viideksi vuodeksi, talo on rakennettu lastenkodin rakennuksen ylijäämä tavarasta, paljas pelttikatto ilman eristeitä ja seinät edullista levyä. Sisällä on kuitenkin kodikasta ja rakennus on kestänyt kuitenkin myös monsuuni sateet. Maisemat ovat upeat, talo on korkealla rinteessä, alhaalla on vihreä laakso ja ympärillä vuoret. Muutto pois lastenkodista tuli, kun Nirajan sai puhelun, jossa kerrottiin, että hänen alkoholisti isänsä harhailee huonossa kunnossa pitkin katuja, eikä kukaan pidä hänestä huolta. Niimpä Nirajan päätti muuttaa asumaan isänsä kanssa ja rakensi tämän talon. Hän totesi, että oli aika laittaa se hyvä eteenpäin, josta oli lastenkodissa saanut nauttia. Hyvä kasvatus on kyllä kantanut erinomaista hedelmää, hän työskentelee keskuksessa, jossa auttaa läheisen koulun oppilaita, eli koulun jälkeen halukkaat saavat lisäopetusta. Alkuun keskuksessa ohjauksessa kävi vain 6-8 oppilasta, mutta Nirajan kävi juttelemassa läheisen koulun rehtorin kanssa ja kertoi, että tarjoavat kirkon tiloissa ilmaista ohjausta, ja myös ilmaista ruokaa lapsille. Senjälkeen ohjaukseen ilmoittautui sata lasta ja keskus on tärkeä tuki alueen vähävaraisille perheille.
Ukkosen jyrähdellessä ajoimme vielä Sahara lastenkodin lasten koulujen kautta, matka on heillä kyllä pitkä monsuunisateessa tallustaen. Unelmoimme jälleen minibussista, jolla lapsia voitaisiin kuskata. Nepalissa ei oikein ole käytettyjen minibussien valikoimaa, bussi pitäisi tuoda ulkomailta ja tuontivero on hurjat 288% auton hinnasta. Pitäisi siis löytää todella halpa ja hyvä ja ajaa se sitten Nepaliin, haaveille on aina sijaa ja osa niistä voi toteutuakin :).
Ti 14.9.
Saji ja Nirmal saapuvat sovitusti klo 17:30 moottoripyörillä ja suuntaamme Sajin lastenkodeille, joita tukee One Way mission Suomesta. Tyttöjen kodilla avattuamme portin iloisten tyttöjen kasvojen lisäksi, jaloissa pyörii kullanruskea cockerspanieli, Julie. Asetumme olohuoneeseen ja tytöt pääsevät esittelemään itsensä. Joukossa on kolme sisarusta ja muutkin tytöt kokevat tämän joukon sisällä perheyhteyttä, joukosta löytyy parhaat kaverit. Nämä lastenkotien lapset ovat enimmäkseen puoliorpoja ja jäljellä oleva vanhempi, usein äiti on köyhä ja työskentelee pelloilla päiväpalkkaa vastaan. Lisäksi kodit ovat kaukana, vähintään kahden päivämatkan päässä, joten kotona käydään harvoin. Lähestyvä Dashai -juhla antaa mahdollisuuden tehdä hieman pidemmänkin reissun kotiseudulle. Haastattelen yhtä vanhemmista tytöistä, joka oli tullut kotiin 9-vuotiaana. Hänen äitinsä kuoli kun hän oli pieni ja setä löysi hänelle paikan lastenkodista ja mahdollisuuden käydä koulua. Hänen kylänsä, Humla, on pieni vain noin 200 henkilöä ja siellä on vain alakoulu mutta ei mitään muita palveluita, ei tietä, ei terveydenhuoltoa ei mahdollisuutta kouluttauta ja siksi hän haluaisikin opiskella sosiaalityöntekijäksi, että voisi auttaa kyläläisiään tuolla 2-3 päivämatkan päässä Kathmandusta. Mahdollisuus tehdä jotain kyläläisten hyväksi kuulostaa, tämän nuoren naisen tärkeältä elämän tehtävältä, johon hän ei halua lisäksi perhettä, ei miestä tai lapsia tai lemmikkejä sekoittamaan tätä suunnitelmaa. Julie- cockerspanieli vaikuttaa olevan myös tärkeä keskipiste, joka saa paljon hellyyttä ja rapsutuksia, saan kuulla myös Julien karkumatkasta, jonka seurauksena syntyi pentuja, tämän jälkeen Julielle oli pidetty puhuttelu ja sittemmin uusia karkureissuja ei ole ollut. Tytöt innostivat Israelilaisista tansseista, joita heille opetin, jäivät kertailemaan askeleita vielä kun lähdimme poikien talolle. Poikien kodilla paikalla oli myös 9 pojista ja henkilökunnan jäsen. Pojista valtaosa oli teinejä ja hieman varautuneempia mutta jo kun teimme lähtöä, innostuivat kyselemään vaivoistaan kun ymmärsivät että paikalla oli lääkäri, niimpä myös polvia tutkittiin ja jumppaohjeita jaettiin. Illallisella Saji kertoi tarkemmin elämän tarinaansa, mutta siitä voit lukea myöhemmin One Wayn lehdestä.
To - La 16. - 18.9.
Torstai aamuna heti klo. 8 jälkeen neuvottelin edullisen taksikyydin Bhaktaburiin, Kathmandun ulkopuolelle, kylään Shivan luokse. Shiva on Suomen kansalainen ja toiminut sekä Suomessa, että Nepalissa sosiaalityössä. Shivan talolta avautuu hienot maisemat ja ennen kaikkea talosta löytyy suloinen perhe, lapset, jotka ottivat välittömästi mukaan leikkeihinsä ja heidän isovanhempansa ja toki myös Shivan vaimo. Päivän ohjelmassa oli trekkausta, reitiltä löytyi riippusiltakin ja kiipesimme läheiselle vuorelle. Monsuunista johtuen oli edelleen kosteaa ja osa joutui iilimatojen hyökkäyksen kohteeksi. Trekkauksen jälkeen valmistimme yhdessä momoja ja ne hävisivät nopeasti.
Vuoden 2019 reissun yhteydessä kerroin Tansenin sairaalan sosiaalityöntekijästä pastori Vishnusta, joka on pitkään haaveillut kristillisestä alkoholistien kuntoutuskeskuksesta. Tätä ajatellen olemme Suomesta käsin pitäneet myös koulutusta zoomilla. Tälle reissulle lähti mukaan kristillisen päihdetyönasiantuntija, Kimmo ja keskustelut ohjautuivat tähän aiheeseen ja aihetta jatkettiin vielä seuraavinakin päivänä kun Shiva toi paikallisen asiantuntijan ja yhden vastaavan sentterin pyörittäjän keskustelemaan kanssamme. Tämä päihdekuntoutusmaailma aukesi heti syvemmin. Paikallinen aiantuntijammekin on exuser, jonka käytössä oli ollut brown sugar eli heroiini. Lopetettuaan käytön hän lähti opiskelemaan sosiaalialaa. Päihdekuntoutus keskuksia syntyy kuin sieniä sateella, mutta ongelmana on, että niistä puuttuu professionaalisuus ja eettisyys. Kaikki keskukset ovat yksityisten pyörittämiä ja keskuksilla tehdään ennen kaikkea bisnestä. Yleensä keskuksessa kuntoutumassa ollut alkoholisti tai aineiden käyttäjä, oltuaan raittiina 2-3 kk perustaa oman sentterin ilman mitään ammattitaitoa ja ollen itsekin vasta raitistumisen tien alussa. Varsinainen kuntoutumisen polku puuttuu siitä eteenpäin kun keskuksesta lähdetään vapaalle ja takaisin houkutusten keskelle. Lisäksi löytyy mielenkiintoinen symbioosi poliisien ja päihdekuntoutuskeskusten väliltä. Poliisille maksetaan lahjuksia ja poliisit tuo siitä vastikkeena asiakkaita keskukseen. Näin ainakin joillakin paikkakunnilla. Jos halutaan lähteä tekemään jotain erilailla, niin kannattaisi lähteä heti liikkeelle paikallisen hallinnon kanssa yhteistyössä. Lisäksi työhön pitäisi tuoda mukaan ammatillisuus ja eettisyys niin, ettei kyseessä ole bisneksen pyöritys. Toimintaan pitäisi kehittää koko hoitopolku, joka jatkuisia vielä vuosia, laitoksesta normaalielämään siirtymisen jälkeen. Tällaisia reseptejä syntyi yhteisessä aivoriihessä, katsotaan miten suunnitelmat Tansenissa etenevät.
Su 19.9.
Lastenkodilla oli juhla, tuloani oli odotettu, kanaa oli grillattu tulella, lapset olivat juhlavaatteissaan, varsinkin tytöillä oli pitkät hameet ja he odottivat kukkien kanssa talon portailla. Juhlallisuudet menivät jo hieman liioittelun puolelle, olivat olohuoneen seinälle tehneet ison julisteen minusta, kuvat oli haettu facebookista, ehdotin, että ripustavat myöhemmin sen päälle Nepalin kartan :) Siirryimme kellarikerrokseen, jossa on laaja yhteinen tila ja ohjelmallinen osuus alkoi . Pikkupojat lauloivat kahdestaan laulun Worship His holy name, alakertaan oli laitettu äänentoisto ja niimpä lapset pääsivät esittäytymään mikrofonin taakse, mikä oli tietysti jännittävää. Bharosha, oma kummityttöni Tirsana ja Aster olivat harjoitelleet Nepalilaisen tanssin, koreografia oli hieno. Lisäksi tanssimme yhdessä Israelilaisen tanssin, jonka opetin lapsille. Uusi lastenkoti on upea, vessoja myöten, niissä on kauniit kaakelit. Tytöt ja pojat ovat majoittuneina eri kerroksissa, kuten säännöt vaativat. Covid-19 oli pelästyttänyt muutamat sukulaisista niin, että lapset oli haettu kotikyliin. Näistä sukulaisista lapsen jättäminen kadulle ei ole niin paha kuin lapsen pitäminen lastenkodissa korona aikana. Eli kyse on juuri Sujinasta ja Dolmasta, jotka olivat ennen lastenkotia täysin heitteillä. Sukulaisten kanssa on sovittu, että lapset palautetaan kuukauden kuluttua lastenkotiin jatkamaan koulunkäyntiä. Tänä iltana lastenkodissa ei ollut kuitenkaan tietoakaan koronarajoituksista, kun kodista jo omilleen muuttaneet aikuisetkin lapset tulivat mukaan, laskin että meitä oli lähemmäksi 40 henkilöä. Lapset Sahara kotiintulevat sosiaalityön tai kirkkojen ohjaamina. Varsinaisia orpokoteja, jotka voivat virallisesti adoptoida lapset on vain muutamia, näistä Saharakodin lapsista tehdään sopimus sosiaalihuollon kanssa ja koti käydään heidän toimestaan auditoimassa kerran vuodessa. Viimeksi sanomista tuli siitä, että uudesta kodista puuttui verhot ja matot ja ulko-ovi mutta lahjoitusvaroin niitä on voitu hankkia. Nyt tarpeina on veden puhdistus systeemi ja pesukone.
Ti 21.09.
Työviisumin sain jo edellisellä viikolla mutta Nepal medical Councilin haastattelu siirtyi hieman, johtuen siitä, että sunnuntaille sattui paikallinen juhlapäivä. Haastattelu oli nopea kuten aikaisemminkin, pyydettiin kertomaan työstäni Suomessa ja haastattelijalla oli itsellään tytär, joka oli ortopedi ja tämä lisäsi myönteistä suhtatumista. Hieman lomakkeissa oleva UMN:n logo ”We serve to praise God” herätti närkästystä ja synnytti keskustelua sihteerin kanssa.
Tiistai aamuna on kuitenkin kaikki vihdoinkin valmiina matkaa varten Tanseniin. Puolenpäivän aikaan sairaalan Hilux saapuu poimittuaan lentokentältä matkakumppanimme kyytiin. Vesi-insinööri, joka on aikaisemmilta reissuiltani tuttu, tulee vaimonsa kanssa Tanseniin suunnittelemaan jätevesien puhdistusjärjestelmää. Monsuunin jäljiltä suorin reitti on huonossa kunnossa, paikoitellen tie on huuhtoutunut pois ja sillat rikkoutuneet. Ainoa vaihtoehto on kiertää Pokharan kautta. Yleensä tällaiselle matkalle lähdetään aikaisin aamusta, jotta pahimmilta ruuhkilta vältytään. Nyt olemme keskellä ruuhkaa, autojono matelee noin 30 km/h vauhtia. Aina löytyy niitä älypäitä, jotka lähtevät ohittamaan ja tukkivat lopulta koko väylän. Tämä parempi tie on huonossa kunnossa sekin, maanvyöryjä on paljon. Harvoin on näin perusteellisesti ravistettu olo, koko ajan odotan että tie paranee, mutta niin ei käy. Pokharaa lähystyessämme aurinko laskee ja viimeiset neljä tuntia ajetaan pimeässä. Loppumatka on muutenkin serpenttitietä vuoristossa, joten kovaa ei päästä. Niimpä näemme kolmen metrin etäisyydeltä tien yli loikkivan komean leopardin. Tämä saalistaja oli hyvin lähellä pientä kylää, olisiko kanapaisti ollut mielessä. Keskiyön lähestyessä yli yhdentoista tunnin matkustamisen jälkeen olen Tansenissa. Talo, jossa majoitun on sairaala kompaundin laitamilla, onneksi otsalamppu on matkassa ja pääsen talolleni nukkumaan. Aamuherätys on tuttuun tapaan klo 5 kun välikatolta kuuluu kova ryminä ja rottalauma ryntäilee puolellta toiselle. Syykin on helppo arvata, käärme on aamupalan tarpeessa ja on jahtaamassa rottia ja välillä kuuluvasta vikinästä päätellen myös aamupalaa löytyy. Koska joka tapauksessa olen hereillä ehdin hyvin sairaalaan päivystäjän aamuraporttia kuulemaan.
Ti 28.09
Tansenin elämänmeno on nopeasti siepannut mukaansa. Nepalin kieli palautuu mieleen potilaiden ja didini kanssa jutellessa, Didi (sisko, kotiapulainen) ei puhu ollenkaan englantia, mutta toistaiseksi on juttua riittänyt ja ollaan hyvin ymmärretty toisiamme. Työpäivät alkavat Sunnuntaista, joten viikko tuntuu pitemmältä. Aamumeetingissä saadaan tilannepäivitystä päivystäneiltä. Koronatestejä tehdään noin 70 päivittäin ja niistä 6-12 on positiivisia. Sairaala on ollut varsin täynnä lähes 160 potilasta ja ymmärtääkseni vuodepaikkoja on 130. Niimpä käytävätkin ovat täynnä potilaita. Potilassänkyjen alta löytyy matala laveri mukana olevalle saattajalle ja lavereita on helppo levittää myös ylimääräisille potilaille. Monsuunisateet eivät ole vieläkään täysin ohi, niimpä luonto on rehevää ja vihreää ja siellä liikkuu myös eläimistöä. Käärmeitä on kohtuullisen paljon, päivittäin tulee useita käärmeiden purema-potilaita. Päivystäjä kertoi vasta, että oli tullut yön aikana 5 green snake n puremaa ja 2 neurotoksisen käärmeen puremaa, yleensä täällä tuo neurotoksinen käärme on krait, ja se on tappava. Viherkäärmeet vastaavat myrkyllisyydessään suomalaisia kyitä. Neurotoksisen käärmeen pureman saaneet potilaat olivat tulleet tajuttomina sairaalaan ja tarvitsivat hapetusta. Nyt kuitenkin ventilaattoreista on pulaa ja nämä kaksi potilasta saivat viimeiset. Antiseerumia kuitenkin on tällähetkellä ihan hyvä varasto. Korkeassa ruohikossa ja pensaissa asuu pienempiä taudinaiheuttajia eli tällähetkellä on liikkeellä myös scrub typhusta eli pilkkukuumetta. Heidän kohdallaan toki korona tulee ensimmäisenä mieleen, potilaiden kuumeillessa ja valittaessa päänsärkyä, laboratoriotestillä diagnoosi selviää. Murtuma potilaita on paljon ja erityisesti lapsia, kyynärpää murtumien kanssa. Myös hankalia murtumia kuten, eräs nuori köyhä äiti, joka asuu kaksistaan 4-vuotiaan poikansa kanssa, lähti pimeässä noin klo 7 pm aikaan vielä katkomaan oksia eläimille ja liukastui alas jyrkältä rinteeltä. Hän sai hankalan lantiomurtuman, sekä polven ja nilkan murtuman. Pimeässä ja liikuntakyvyttömänä hän ei löytänyt pudonnutta kännykkää eikä voinut soittaa apua. Hän siis joutui makaamaan tuskissaan yön pimeässä viidakossa ja lisäksi hänen 4-vuotias poikansa joutui viettämään yön yksin heidän peltihökkeli talossaan. Äiti leikataan lähipäivinä niin hyvin kuin täällä osaamme, olisimme lähettäneet hänet Kathmanduun hoitoon, mutta hänellä ei ole sellaiseen varaan. Eilen jututin meidän rtg-hoitajaa samalla kun yritin opettaa häntä ottamaan suoraa sivukuvaa polvesta. Hänen kotinsa on Nepalin syrjäseudulla ja hän on mennyt nuorena naimisiin, lapsiavioliitto. Hänen vaimonsa oli 14v, eikä vaimo ole käynyt mitään kouluja, osaa kirjoittaa vain oman nimensä, heillä on 9-vuotias poika, ehdottelin, että nyt olisi hyvä tilaisuus myös vaimon opetella yhdessä poikansa kanssa, lukemista ja matematiikkaa.
Ke. 06.10.
Blogin päivityksen pitkistä väleistä voi päätellä, että täällä on ollut varsin tiivis ohjelma. Työpäivä loppuu noin 17, joskus haastavampi leikkaus venyttää päivän 18 asti. Suoraan sairaalasta olen siirtynyt kompaundin vierastaloon, jossa olemme vetäneet Kimmon kanssa suunnittelu palavereja päihdetyön aloittamiseksi Tansenissa. Pastori Bishnu on koonnut tiimin, jolla on kutsumus aloittaa kristillinen alkoholistien rehab centteri. Tarve keskukselle on kova. Huonoja keskuksia kyllä löytyy, jopa hyväksi luulluista keskuksista tulee potilailta karseaa palautetta. Paikallinen psykiatri kertoi kuinka eräs potilas antoi hänelle palautetta huonosta hoitokokemuksesta, - hänelle oli laitettu riisisäkki päähän ja hakattu sitten kepeillä, ei siis aivan suomalaista käypähoitoa. Lisäksi alkoholiongelmaa on paljon, se näkyy myös meillä ortopedian osastolla traumapotilailla. Lisäksi hammaslääkäri kollegani kertoi lyhyen matkan päässä olevasta Ghorbanda-kylästä, jossa joka toisella on hankala alkoholiongelma ja alkoholin käytöstä johtuen valtaosa miehistä kylässä kuolee alle 40 vuotiaina. Myös huumeet turisti kaupunkiin Pokharaan kulkevat Tansenin kautta. Niimpä Alcohol. Rehab. suunnittelu kokouksissa on ideoitu alusta lähtien, kokonaisvaltaista hoitoketjua läpi koko toipumisen kaaren aina yhteiskuntaan sopeuttamiseen asti. On todettu henkilökunnan ja tiimiläisten koulutuksen tarve ja ettei varsinaista päihdetyönkoulutusta löydy Nepalista, joten tällaisen koulutuksen suunnittelulle olisi tarvetta. Tässä hankeessa olisi mukana Suomen kristillinen lääkäriseura Suomesta ja paikallinen Nepalin kristillinen lääkäri ja hammaslääkäriseura on lupautunut yhteistyökumppaniksi. Kuitenkin aluksi tarvitaan NGO (non- gorvemental organization), jonka alla työskennellään tai sitten se on luotava ja rekisteröitävä itse. Tiimiläisillä on paljon hyvää tahtoa, mutta kokemusta ja koulutusta tällaiseen ei oikein löydy ja vaatisi pitkän tien koulutusta ja sitten rekisteröitymisen. Toinen vaihtoehto nopeuttaisi itse toimintaan pääsemistä. Tansenissa on Mission Nepal niminen NGO, jonka alla toimii lastenkoti sekä, mental rehab centter. Nyt selvitellään voisiko sen alla olla sub-committee, eli tämä alcohol.rehab tiimi ja voitaisiinko projekti toteuttaa sitä kautta. Ikävä kyllä Kimmon aika täällä Tansenissa päättyi ja hän matkusti tänään Kathmanduun, mutta toivottavasti työ tämän hankkeen edistämiseksi jatkuu sitten Suomesta käsin.
Tänään meillä ei ollut siis alcohol. Rehab kokousta ja Israelilaisia tansseja tanssimaan kokoontui 15 henkilön porukka, lapsista aikuisiin. Mukavaa näytti olevan meillä kaikilla.
La. 09.10.
Vihdoinkin loppuviikosta pääsimme aloittamaan uusien nivelten asennukset. Amar, Depuin edustaja saapui yhdessä kollegansa kanssa yöbussilla, polvi ja lonkka välineet mukanansa. Huolellisesti yritin katsoa läpi ,ettei mitään oleellista puuttuisi. Uusien nivelien asentaminen on senverran välineurheilua, että yksittäisen osan puuttumisen huomaaminen vasta kesken leikkauksen olisi melkoinen katastrofi. Lisäksi omasta talosta tarvittava välineistö ja uusi tuomani saha steriloitiin valmiiksi. Täällä klaavaamisesta, steriloinnista käytetty verbi on sama kuin leipomisesta ja kokkaamisesta käytetty, eli välineet kokattiin jo keskiviikkona valmiiksi torstain leikkausta varten. Amar ihmetteli miten sain tuotua porasaha-setin + 32kg instrumentteja ilman, että niistä kyseltiin lentokentällä, koska nehän kyllä näkyvät läpivalaisussa selvästi. Muuta selitystä en keksi kuin, että Suomessa on monta esirukoilijaa. Toki minulla olisi ollut kirje OYS sta, jossa todistetaan, että instrumentit on lahjoitettu Tansenin sairaalan käyttöön. Amar muisteli kertaa, jolloin yritimme lainata hankalaa polvileikkausta varten Intiasta saranavälineet ja ne jäivät kiinni Kathmandun lentokentän tulliin ja firma joutui maksamaan niistä kovat sakot. Torstain uuden polven ja lonkan asennus menivät ilman suurempia ongelmia. Toki jotain tavaroita joudutaan etsimään kesken leikkauksen, lisäksi potilaan valmistelu, asennon laittaminen, steriilipesu ja peittelyt ovat lääkärin hommia. Täällä ei tulla valmiiseen pöytään niin kuin Suomessa.
Perjantailta toinen potilas peruuntui koska sydämestä löytyi sivuääni ja hänet ohjattiin kardiologille Butwaliin. Toisen potilaan leikkaus oli hieman pidempi koska aluksi jouduin poistamaan murtuman vuoksi asetetut ruuvit lonkasta. Loppuvaiheessa leikkausta relaksaatio loppui , tosin onneksi kipua ei ollut ja potilas tiedostamattaan potki ja jännitteli leikattavaa jalkaa niin, ettei lopullinen nivelen reponointi paikoilleen onnistunut. Pyysin anestesiateknikkoa nukuttamaan potilaan, mutta se ei kuulemma ollut mahdollista. Harmittelin jo mielessäni miten olin unohtanut käydä tämän läpi anestesiapuolen kanssa, tavarat kyllä löytyivät mutta anestesia oli nyt se pettävä lenkki. Meidän ainoa anestesialääkäri oli lähtenyt jo Dashain viettoon, enkä tiennyt asiasta, melkoinen moka, etten asiaa varmistanut. Päässäni oleva tsekkauslista pitää nyt kyllä siirtää paperille. Neuvottelujen jälkeen potilas sai kuitenkin yleisanestesian ja leikkaus vietiin kunnialla loppuun.
Lauantaina nukuin seitsemään asti, enää en herää joka yö rottien ralliin välikatolla. Harkitsin sairaalan lähtöä, katsomaan leikkauspotilaitani mutta Dr Tul aamuvirkkuna oli jo käynyt katsomassa, että potilaiden asiat ovat hyvin. Tosin polvipotilas ei suostunut vielä nousemaan jaloittelemaan, no huomenna kierrolla ei enää armoa anneta vaan keppikävelyharjoitukset alkavat.
Paikallinen kirkko oli auki nyt lauantaina vasta toista kertaa, koronan toisen aallon jälkeen. Paikalla oli noin 60 seurakuntalaista, muita länkkäreitä ei näkynyt, ilmeisesti muut paikalliset volunteerit pitävät tilannetta vielä sen verran huonona, etteivät halunneet osallistua. Kuitenkin noin 70cm välit oli tuolien välillä ja maskit olivat käytössä. Lisäksi oli ilo huomata, että ymmärsin saarnan punaisen langan. Lähtiessäni kirkosta huomasin paikallisen, jolla on erikoinen tapa tulla suutelemaan länkkäreiden jalkoja. Päätin hidastella ja jäädä muiden taakse ulos tultaessa, mutta hän oli jäänyt kulman taakse odottamaan ja syöksyi sieltä jalkojeni kimppuun. Estely ei auttanut. Vein kirkon jälkeen viime kertaisen didini (kotiapulaisen) läheiseen ravintolaan syömään ja kysyin häneltä tästä jalkojen suutelijasta. Hän selitti, että mies uskoi kaikkien länkkärin näköisten tulevan maasta, jossa Jeesus on syntynyt ja halusi osoittaa kunnioitusta. Ilmeisesti pitää tuottaa hänelle pettymys ja kertoa, etten tule Israelista vaan Suomesta. Vielä odottelen paikallista psykiatria iltateelle keskustelemaan hänen näkemyksistään ajatellen alcohol rehab centter hanketta. Leivoin teelle omenapiirakan, josta tuli hyvää, korvasin kermaviilin paikallisella buffalojugurtilla.
To 14.10.
Dashain vietto on alkanut. Keskiviikkona oli vain aamukierto ja päivystyksen traumapotilaat kävimme selvittämässä. Kaupat bazaarissa olivat kuitenkin vielä auki ja kaupankäynti muistutti joulun aluspäiviä. Perheet olivat ostamassa uusia tavaroita, itse olin Dr Tulin perheen mukana ja joukossa oli myös suuria hankintoja, pienestä (Tansenin ainoasta) kodinkoneliikkeestä löytyi uusi pesukone ja jääkaappi. Bazaarista on noin 2-3 km:n matka ylös rinnettä sairaalalle. Pieni, mutta ilmeisen lihaksikas mies sitoi itseään korkeamman jääkaapin selkäänsä ja patikoi koko matkan ylös sairaala-alueelle ja sen jälkeen perään kantoi samalla tyylillä ison pesukoneen. Käsittämättömiä suorituksia. Ruoka-ostokset tehtiin samalla useammaksi päiväksi, sillä kaikki sulkeutuvat perheidensä pariin viettämään dashainta, myös paikalliset ravintolat ovat kiinni. Sairaalan vieressä oleva koju, josta löytyy kaikki tärkeimmät tuotteet; hedelmät, vihannekset, jauhot, mausteet, mehut ja nykyään jopa makea buffalojugurtti ja paneer-juusto, on kuitenkin auki läpi Dashain. Edellisen käyntini jälkeen tämän ”kaupan” valikoima on kasvanut hurjasti ja säästää myös aikaa kun ei tarvitse erityisiä tuotteita lähteä metsästämään bazaarista asti.
Israelilaisia tansseja tanssimassa oli jälleen iso piiri ja mitkä maisemat, nyt on ollut selkeitä kauniita päiviä ja Annapurna- vuoristo, lumihuippuinen himalaja näkyy hienosti (kuvassa) vaikka sinne onkin täältä matkaa.
Torstaina-aamuna nousen reippaasti ylös jo klo 5:30, niin että auringon noustessa olen jo kiipeämässä Shreenagar kukkulalle ja sieltä polulle joka tuo alas rinteeltä takaisin tielle ja kohden sairaalaa. Heräävä Tansen on todella kaunis, Korkealta rinteeltä avautuu maisemat alas ja vastakkaisille rinteille ja himalajalle asti. Alhaalla oleva laakso on valkoisen pilvi-järven sisässä ja päivän lämmetessä nuo pilvet häviävät. Lenkin jälkeen on ohjelmassa osaston kierto ja nyt tyhjiäkin petejä on runsaasti, juhlapyhiksi halutaan kotiin. Tosin oli yllätys, että yrittäessäni kotiuttaa nuorempaa lonkkaproteesin saanutta miestä hän ei suostunut lähtemään koska ko päivä ei ollut hyvä matkustamiselle. Ilmeisesti hindupappi oli nimennyt heille vkon päivät milloin on otollista tehdä mitäkin. Seuraava päivä olisi turvallisempi, joten kotiutus siis silloin. Uuden nivelen saaneet potilaat voivat muutoin hyvin mutta eräs heistä kuumeilee ja Covid testi oli positiivinen. Toistaiseksi hän on jaksanut hyvin mutta on nyt eristysosastolla.
Koska oma didini on myös dashain vietossa, tein tänään didi-hommia, pyykin- ja astiavuoren pesua.
TO 21.10.
Kovien helteiden jälkeen onkin koko tämän viikon satanut ja lämpötila on pudonnut alas, niin että vihdoinkin myös mukaan pakatuille lämpimille vaatteille on käyttöä. Yllä maisema ikkunastani, heti alapuolella on kristillinen sairaanhoito-oppilaitos ja alhaalla olevan laakson päällä on aamuisin pilviverho, taustalla vuoria. Tällä viikolla olen saanut leikattua suunnitellut polvi ja lonkka tekonivelleikkaukset, nyt vain pitää toimia fysioterapeuttina, että saavat hyvin jumpattua uudet nivelensä kuntoon ennen kotiin lähtöä. Kipulääkevalikoima ei ole kovin hyvä ja annostelu on ongelmallista, osa reagoi vahvoihin lääkkeisiin hyvin voimakkaasti, toisaalta potilaat ovat käyneet läpi ison leikkauksen ja kipu pitää hoitaa niin, että niveltä pystyy jumppaamaan. Potilaan pään sisään on välillä hankala päästä, kun hänen huolensa ovat hyvin erilaisia ja taikauskoisiakin. Esimerkiksi yritin polvipotilastani saada jumppaamaan liikeratoja hyväksi ja ehdotin, että hän menisi vatsalleen, jotta voisin polven ojennusta jumpata mutta hän kieltäytyi koska pelkäsi, että hänen sydämensä särkyy, jos hän makaa vatsallaan. Pitkän neuvottelun jälkeen tämä kuitenkin onnistui, ja sydän ei särkynyt. Yllätyin, kun tänään aamukierrolla löysin hänet vatsallaan nukkumasta, ilmeisesti asento ei ollutkaan niin huono. Lisäksi kotiin lähtiessä kiinnostaa mitä potilas voi syödä , kun luettelen kaikki mahdolliset ruoat ja sanon, ettei alkoholia ja ei liikaa makeaa niin vastaukseen ei olla tyytyväisiä. Yleensä omaiset etsivät sen jälkeen nepalilaisen lääkärin ja esittävät saman kysymyksen :)
Koronatapaukset ovat hieman lisääntyneet Tansenissa, eilen todettiin 15 uutta tapausta ja näistä muutama lähipiiristä. Eristysosastolla on nyt 16 koronapotilasta hoidossa ja viime yönä siellä kuoli 37-vuotias nainen, tämä oli harvinaista, kuolemantapauksia ei ole ollut montaa. Käärmeen purema potilaita tulee tasaisesti edelleen noin 2-5 päivittäin, lisäksi murtuma-potilaita, putoamistapaturmien serauksena ja sirpillä saadaan aikaan jännevammoja.
Hedelmistä passion-hedelmää ja guavaa voi nyt poimia suoraan puista. Mangusteja näyttää juoksentelevan täällä sairaala alueella, värikkäitä kauniita lintuja on monenlaisia. Sairaalan alunperin perustivatkin lintuharrastajat, jotka olivat lääkäreitä.
Su 24.10.
Viimeinen työviikkoni Tansenissa alkoi. Eilen lauantaina jätin kirkossa käynnin väliin, koska täällä on nyt lisääntynyt koronatartunnat ja vaikka tauti tulisikin lievänä, vaatisi se eristäytymistä ja paluuni viivästyisi.
Sen sijaan hain ravintolasta, koronaan sairastuneelle 5-lapsiselle tuttavaperheelle, heidän toivomiansa herkkuja. Yleensä olen käyttänyt heitä syömässä ulkona ja lapset olivat sitä kovasti odottaneet, koska muullloin eivät pääse ulos syömään, joten herkut kotiin tuotuina olivat kovasti arvostettuja.
Illalla pidimme palaverin Mission Nepal NGOn boardin kanssa ja meiltä oli edustus rehab centter tiimin puolelta. Esittelin boardille Suomen kristillisen lääkäriseuran, joka olisi yhteistyökumppanina ja millaisia projekteja SKLS on aikaisemmin toteuttanut. Lisäksi mikä on tavoitteena tässä alcoholics rehap projektissa ja vastuiden jakautumista, jos tähän yhteistyökumppaneina lähdetään.
Runsaat sateet ovat edelleen aiheuttaneet tulvia ja maanvyöryjä ja näissä on myös kuollut ihmisiä, myös tiet ovat edelleen huonossa kunnossa. Isompia onnettomuuksia olivat dashain yhteydessä sattuneet tieltä ulosajot, bussi kieri 200m jykkää rinnettä alas ja siinä kuoli 32 ihmistä, samoin jeeppi, jossa oli kuski ja 7 kotiin dashaiksi palaavaa opiskelijaa, putosi tieltä rotkoon.
Tänään kotiutimme kaksi uuden nivelen saanutta. Toinen oli noin 40-vuotias mies, jolla oli lievä lonkan kehityshäiriö, joka oli johtanut siihen, että vasemmassa lonkassa oli liikettä enää vain 20 astetta, eli istuminen ei onnistunut ja kävelykin oli hankalaa. Leikkauksen jälkeen lonkan koukistus onnistui 50 asteeseen saakka mutta 10 päivää jumpattuaan normaali istuminen onnistui eli lonkka koukistuu nyt 90 asteeseen saakka, ja potilas lähti onnellisena kotiin. Toki tulee sovitusti kontrolliin kuukauden kuluttua. Toinen kotiutuja oli polviproteesin saanut, hänen kanssaan väännettiin pitkään miten polven ojennusharjoitus tehdään, eikä meistä tässä tehtävässä onnistunut kumpikaan ei jumppari, enkä minä. Lopulta liikerata kuitenkin oli hyvä ja kahden viikon kuluttua leikkauksesta hän vihdoin kotiutui. Suomessa vastaava potilas olisi kotiutettu 2-3 päivän kuluttua leikkauksesta.
Maanantai ja tiistai ovat leikkaukspäiviä ja keskiviikko on puolittain vapaapäivä. Torstai aamuna jätän sitten hyvästit Tansenille ja lähden kollegani Tulin perheen kanssa Pokharaan ja sieltä teemme 2-3 päivän mittaisen trekkauksen Poon hill lle, luvassa on siis huippumaisemia, jos vain sää suosii meitä.
Su 31.10.
Tansenissa tiistaina viimeisenä leikkauspäivänäni tarjosin aluparothaa ja nepaliteetä leikkaussalin henkilökunnalle. Aluparotha on yksi suosikeistani, paistinpannulla paistettua maustettua perunaleipää, jossa on myös chiliä. Leikkauslista, oli pitkä ottaen huomioon, että käytössä oli vain yksi leikkaussali, viimeinen leikkaukseni oli rannemurtuma ja paikallinen käytössä oleva levy toimi hyvin. Yleiskirurgian tiimiä tukemaan kahdeksi kuukaudeksi tuli Dr Tom USA sta, juuri eläkkeelle jäänyt kirurgi, joka käyttää eläkepäivänsä hyvin käymällä pätkiä vapaaehtoistyössä. Tansenin lisäksi hän käy Papua-Uusi-Guinealla.
Keskiviikkona kotiutin viimeisen polvitekonivelleikkauksessa olleen potilaani ja aamukierron jälkeen loppupäivä olikin vapaata. Didi oli minulla vielä viimeisen kerran, hän oli iloinen, että oli saanut työtä, koska lääkäri, jolle hän työskentelee on puolen vuoden kotimaanlomalla. Mutta didi on ihanaa luksusta nepali-arjessa, kuin äiti, joka odottaa lämpimän ruoan kanssa kotona, siivoaa, silittää ja ratkaisee monenlaiset ongelmat. Esimerkiksi vanhassa talossa, jossa ei ole minkäänlaisia eristyksiä kulkee muurahaisia siellä täällä ja sokeripurkin kannen jäädessä minuutiksikin auki, kuhisee purkki muurahaisia. No näin kävi minullekin ja olin heittämässä sokeria roskiin, kun didini tuli avuksi. Hän laittoi purkkiin kanelipuun lehtiä ja muurahaiset pakenivat kuin taikaiskusta. Keskiviikkoiltana vedin viimeisen kerran Israelilaisia tansseja, porukka oli iso koska ruotsalaisperheet ovat nyt vihdoin kotiutuneet Tanseniin.
Torstai aamuna sairaalan jeeppi kuljetti minut ja Dr Tulin perheen Pokharaan. Matka on vain noin 120 km mutta kestää noin 4 tuntia, koska koko väli on serpenttiini-tietä vuorten rinteillä, siksi varustauduinkin matkapahoinvointi tabletilla tähän reissuun. Tabletista ei ollut mitään hyötyä ja oli helpotus päästä perille Pokharaan selvittelemään päätä. Tosin suunniteltua trekkausta varten tarvitsin tähän APAC- kortin ja tätä varten kiirehdimme turisti toimistolle. Edellisellä kerralla toimisto kuhisi väkeä ja siellä meni pari tuntia. Nyt paikalla ei ollut muita, joten luvan sain kymmenessä minuutissa ja ehkä koronasta johtuen toista ns SIMS-korttia ei tarvittu.
Perjantai aamuna, sovittu kyytimme, jeeppi poimi meidät kyytiin; Dr Tulin perheen eli hänen vaimonsa ja heidän 3,5 vuotiaan Asha-tyttären ja Dr Bhimin. Ashalle on palkattu kantaja mukaan. Nayapulissa tarkastettiin trekkauslupa ja sen jälkeen tie olikin melkoista perunapeltoa, lisäksi jeepillä mentiin myös virtojen poikki, vuorta noustessa käännökset olivat niin tiukkoja, että autoa joutui hetken aina peruuttelemaan ja kääntämään, että mutkasta selvittiin ja tien ulkopuolella odotti heti satojen metrien pudotus, mutta toki myös upeat maisemat. Neljän tunnin ajomatkan jälkeen alkoi itse trekkaus. Nämä reitin eivät tietenkään täytä minkäänlaisia suomalaisia turvallisuus standardeja, vaan paikoitellen ”polku” on hyvin kapea ja haastava, toisella puolella vuoren rinne ja toisella jyrkkä pudotus. Enimmäkseen kuitenkin tämä reitti oli kiviportaikkoa ja askelmat välillä hyvinkin korkeita, niin, että lenkkeily alkoi tuntumaan pian reisissä. Ghorepaniin kuitenkin saavuimme, hyvissä ajoin ennen pimeää. Hotellimme sijaitsi alueen korkeimmalla kohdalla, joten seuraavana aamuna suunniteltu nousu vuoren päälle Poon hillille ei olisi niin raskas. Yövyimme siis noin 3000 metrissä, ilta oli kylmä lähellä 0-astetta ja taloissa kun ei ole eristyksiä niin myös huone oli kylmä ja kostea. Makuupussi kannatti kantaa mukana, sinne oli mukava ryömiä vaatteet päällä ja kerroksia sitten vähän vähentää yön aikana. Hieman nopea nousu korkealle vaikutti sen, että uni oli hyvin pinnallista, kaksi tuntia kuitenkin sain nukuttua ja loppuyö oli pinnallista horretta. Nousu klo 4:45 oli siis helppo. Loppunousu Poonhillin päälle oli pelkkiä portaita, eli reipas aamujumppa. Tähtitaivas oli kirkas, joten tiedossa oli hieno auringon nousu. Pikku-Asha on selittänyt koko trekkauksen ajan, että olemme menossa käymään Taivaan Isän kotona, hänkin on ymmärtänyt kuinka poikkeuksellisen korkealla olemme :) Paikalla oli noin 50 aamuvirkkua. Maisema on huikea, kun aamuauringon säteet alkavat paljastamaan korkeimpia lumihuippuja, yli 8000 m korkeuteen kohoava Dhaulagiri ja Machaputchre (kalan pyrstö) erottuivat erityisesti. Paluu hotelliin aamupalalle ja sitten tavarat reppuun ja paluumatkalle. Kuitenkin hotelliin viimeyönä saapuneet trekkaajat olivat huonossa hapessa. Hotellin edessä heidän matkaseurueensa yritti hoitaa heistä huonokuntoisinta. Tajunnantaso oli selkeästi madaltunut ja hän oli lisäksi hypoterminen. Kamiinassa hotellin aulassa oli kyllä pidetty tulta yöllä jotta myöhään tulleita trekkaajia saatiin lämmitettyä. Nyt kuitenkin mukana oli selkeästi myös vuoristotaudin oireita. Pyysin asettamaan potilaan pitkälleen ja nostin hänen jalat ylös, rannepulssi löytyi tämän jälkeen. Hotellin respasta löytyi myös stetoskooppi ja isompia rahinoita ei vielä keuhkoista kuulunut, kuitenkin vuoristotautiin liittyvä aivoturvotus on vaarallinen ja nopeasti etenevä. Kysyin miten pian saadaan kantaja, ajasta ei tietenkään ollut tietoa, kerroin, että potilas pitää saada mahdollisimman pian parisataa metriä alemmaksi, sillä voi olla jo iso merkitys. Yksi potilaan seurueen nuorista miehistä otti nepalitekniikalla tytön selkäänsä ja sai vietyä tuon parisataa metriä alemmaksi Ghorepanin kylän keskustaan ja kuljimme samaa matkaa heidän kanssaan. Tuolla alempana hetken lepäiltyään potilas pystyi jo puhumaan. Paikallinen kantaja jatkoi tuosta ja alempana potilas jaksoi jo syödäkin eli ripeästä toiminnasta oli hyötyä. Samaa matkaa alaspäin tulivat myös nuo kaksi muuta, joilla oli vuoristotaudin oireita, he kuitenkin selvisivät kahden taluttamina. Kollegani Bhim ja Tul naureskelivat myöhemmin, että sinun kanssa päädytään yleensä näihin pelastustehtäviin. He muistelivat kyläjuhlaa syrjäisessä Ridissä, jossa päädyin elvyttämään hukkunutta nuorta miestä, jonka juhlaa valvomassa ollut sotilas raahasi vedestä eteeni. Tuo nuori mieskin saatiin elvytettyä.
TO 4.11.
Paikallinen turistibussi oli täynnä, bussin nimi saattaa kuulostaa lupaavalta mutta tämäkin bussi oli hyvin vanha. Turistibussilla matkustaminen takaa kuitenkin sen, että bussiin otetaan matkustajia vain sen verran, kuin on istumapaikkoja. Muut matkustajat olivat paikallisia. Matka Pokharasta kesti yhdeksän tuntia, toki teelle ja dhal bhatille pysähdyttiin ja juttuseuraakin löytyi. Ilma oli kirkas ja Pokharasta lähtiessämme kaupunkia reunusti Himalaja kauniisti. Matkalle mahtuu jokia, peltoja, vuoria ja rinteillä kulkevaa tietä, jota reunustaa hurjat pudotukset. Kathmandussa sain taksin edullisesti majapaikkaani Norwegian house:n, kielen opiskelulla säästää kyllä oseita rupioita, koska kieltä osaaville aukeaa nepalihinnat :)
Keskiviikko aamuna käväisin Star hospitalin koronatesti pisteellä. Testi oli edullinen vain 2000 NRs, Suomessa testin hinta olisi yli kymmenkertainen, kun testiä tarvitsee vain matkustamista varten. Nyt kaikki paperit ovat kunnossa niin, että illalla pitäisi päästä Kathmandun lentokentälle.
Matkan saldoa olivat nuo uuden nivelen saaneet, jotka pääsivät liikkeelle ja joille avautuu mahdollisuus jälleen normaaliin elämään ja työhön. Positiivista oli huomata, että yhä useammalla oli terveysvakuutus, se ei tietenkään kokonaan riitä korvaamaan arvokkaan tekonivelen asennusta eli lahjoitusvaroja tarvitaan edelleen ja ”Rise up and walk” projekti jatkuu. Potilaat tulevat kontrolleihin Tansenin sairaalaan ja saan sieltä videoita ja rtg kuvia. Useita jäi odottelemaan seuraavaa arthroplasty camppiä, koska koronan vuoksi kaikki eivät uskaltautuneet sairaalaan. Murtumia toki leikkasimme enemmän kuin tekoniveliä.
Lisäksi tärkeä matkan anti oli päihdetyön tilanteen kartoitus ja lyhyesti todettuna se on hyvin lapsenkengissä ja koulutusta tarvitaan kipeästi, samoin kuntoutuskeskusta, joka voisi toimia esimerkkinä ja jossa huomioidaan koko toipumisen kaari vielä pitkälle kotiutumisen jälkeenkin. Tällaista pilottia nyt suunnittelemme Tanseniin ja Kimmo on palkattu tähän tehtävään. Samoin lähdemme suunnittelemaan päihdetyön peruskoulutusta nettikurssina ja toki Nepaliksi. Niinpä yhteys Nepaliin säilyy tiiviinä, vaikka tänään 23:05 nousen lennolle kohti Suomea.
”Minä nostan silmäni kohti vuoria, mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan.”(Ps 121:1-2) Maailman kaikkeuden Luoja puhuttelee Nepalin luonnon kauneuden keskellä ja häneltä tulee apu myös nepalilaisille.